Olavi tarkasteli kasvoja ympärillään. Hän huomasi, ettei hänen ainakaan vielä ollut onnistunut temmata heitä täydellisesti mukaansa. Epäilys vaihteli niillä innostuksen kanssa.
— Olen ajatellut sitä, vastasi hän levollisesti. — Olen ajatellut, että meidän pitäisi muodostaa seura, Sarastus, sarastavan nuoruuden seura, sarastavan vapauden seura…
— Eikös sarastavan rakkauden seura? ivasi Terä.
— Ohoo, vai seura…?
Aava nauroi.
— Vuoret vapisivat synnytystuskissaan, mutta syntyjä — niin, se oli hiiri!
Pojat purskahtivat raikuvaan nauruun, mutta Olavi ei hellittänyt.
— Tämä seura ja jokainen sen jäsen ottaisi päämääräkseen isänmaan vapauttamisen, selitti hän. — Se asettuisi yhteyteen suomalaisen jääkäripataljoonan edustajien kanssa, saisi heiltä tietoja asioiden kehittymisestä ja valmistaisi maaperää vapausliikkeelle. Se työskentelisi noiden miesten hengessä. Isänmaallisen uhrimielen hengessä. Ja kun taistelun hetki sitten löisi, olisi sen jokainen jäsen valmis kaikkensa uhraamaan. Se vaatisi jokaiselta jäseneltään ehdotonta kuuliaisuutta laeilleen ja tarkoitusperiensä toteuttamiselle. Ja luonteensa mukaisesti se tulisi olemaan eräänlainen raittiusseura…
— Raittiusseura?
— Oletko menettänyt järkesi, mies? Mekö perustaisimme raittiusseuran?