— Ulos! Tulokas ulos!
Olavi lähti pystyssä päin. Hänen jykevä leukansa näytti tällä hetkellä työntyvän eteenpäin entistä itsepäisemmin, uhmaavammin. Kun hän sivuutti Aarnen, kuiskasi tämä:
— Varoitinhan sinua. Olisit uskonut minua. Ei kannattanut puhua heille.
Ei ainakaan tänä iltana.
Viimeinen, minkä Olavi kuuli huoneesta, oli Hongan käheä mörinä:
— Totuus? Lasinne, kaverit! Pohjaan! Siinä on totuus. Totellinen totuus. In vino veritas! Pirtu ei valehtele.
Kun ovi oli sulkeutunut Olavin jälkeen, nousi Kataja äkisti ylös.
— No, mikäs totuus Kortti-Jaskalle noin yhtäkkiä setvisi? kysäisi
Paasio.
— Minä lähden myös, oli varma vastaus. — Häpeän tällä hetkellä teidän seuraanne. Tosiaan kaunis isänmaallinen juhla! Linnan sanat voimien tunkiolle keittämisestä eivät tulleet liian aikaisin lausutuiksi. Tästä hetkestä lähtien olen minä hänen Sarastuksensa miehiä.
— Ole, ole! ärjyi Paasio. — Mitäs sitä siinä laulat. Laputa vain kiireimmän kaupalla siitä hiivattiin profeettasi perässä.
— Kyllä menen, vastasi Kataja. — Vakaumukseni onkin, että hän yksin on meistä kaikista johtajaksi kelvollinen!