— Miten Emmi jaksaa?
Olavi silmäsi toveriin pitkään ja tutkivasti.
— Hyvin kai. Voithan käydä itse toteamassa, vastasi hän.
Aarne nousi naurahtaen. Sitten hän virkahti heittäytyen toverilliseksi:
— Oikeastaan, jos totta puhun, niin juuri sitä varten minua ei haluttanutkaan tuonne juhlaan lähteä. Et kai pane pahaksesi, vaikka jätän sinut vähäksi aikaa yksin. Voithan tappaa aikaa vaikka lukemalla. Annikki tulee kyllä pian. Hän on pukeutumassa.
— Oh, älä anna minun häiritä suunnitelmiasi, sanoi Olavi. — Sallinet minun sentään lausua julki ajatukseni, että kummallinen maku sinulla on.
Aarne kääntyi ovelta toveriin.
— Voi olla, naurahti hän lyhyeen. — Se on vapauden maku!
— Onpa sitä vapauttakin sitten monenlaista, virkahti Olavi terävästi. —
Jokainen meistä sitä takaa ajaa, mutta kahdella ei ole samaa päämäärää.
— Mitäpä siitä! Vapaus kuin vapaus! Ihanaa se vain on! Terve mieheen!