Aava vääntäytyi seisomaan.
— Minä.
Pojat liikahtelivat rauhattomina. Mitä Aava ajatteli? Tuohan oli suorastaan luokan päätöksen rikkomista. Olkoon, että päätös oli yhdelle ja toiselle vastenmielinen: se oli joka tapauksessa luokan päätös, johon oli alistuttava. Sekä Laurila että Aarne Salo koettivat katseillaan hillitä Aavaa. Mutta tämä ei välittänyt silmätäkään heihin. Hänessä oli tänään jotakin outoa, jotakin, jota toverit eivät ennen olleet hänessä huomanneet.
— Mitä muistuttamista Aavalla muka on? tiuskaisi lehtori Luoma.
— Pyydän vain huomauttaa, että lehtori on yleisen historian tutkija, oli rauhallinen vastaus. — Niinollen ei lehtorin pitäisi kiirehtiä langettamaan ehdottomia tuomioita asioista, joita ei tunne ja jotka ovat kyllin pulmallisia kenelle hyvänsä.
Lehtori Luoma kuivasi hiestyneitä silmälasejaan koettaen hillitä kiivastumistaan. Mutta hänen huulensa vapisivat kiukusta.
— Eivätkö Anjalan miehet kenties olleetkaan kapinallisia? Olenko minä ehkä nähnyt unta?
— Kapina, kapinallinen — problemaattisia sanoja, hymähti Aava. — Mikä on kapina, herra lehtori? Ei muu kuin epäonnistunut vallankumous. Kuka on kapinallinen, saanko luvan kysyä? Eikö se ole mies, joka seuraavana päivänä olisi yhtä hyvin voinut olla hallitsija kuin nyt päätään lyhyempi ruumis? Kapina, kapinallinen — ne eivät ole muuta kuin vallassapysyneen kukistuneelle vastustajalleen antama herjaussana, jonka oikeutus on kysymyksenalainen, mutta jota tyhmät ihmiset toistavat edelleen.
— Aava, punnitse sanojasi! kumartui Aarne kuiskaamaan. — Muista luokan päätöstä!
— Viis minä teidän päätöksistänne, ärähti Aava puoliääneen ja jatkoi sitten väittelyä ivallisesti hymyillen: — Anjalan miehet — kapinallisia? Mistä lehtori on löytänyt tuon typeryyden? Kansakouluhistoriastako? Miksei yhtä hyvin Suomen itsenäisyysaatteen ensimmäisiä marttyyreja? Oletetaan, että Jägerhornin ja Klickin olisi onnistunut luoda itsenäinen Suomi. Minä sanon: oletetaan, mutta sehän ei vaikuta asiaan. Tutkijan on tunkeuduttava syvemmälle eikä asetuttava sille kannalle, että kaikki, mikä epäonnistuu, on pahasta, ja hyvää vain se, jota luonnistaa hyvin. Toinen asia sitten on, oliko itsenäinen Suomi luotavissa silloin ja onko se ylipäänsä milloinkaan luotavissa. No niin, me lähdemme siis olettamuksesta, että noiden miesten aikeet olisivat onnistuneet. En epäile väittää, että silloin olisitte te, herra lehtori, tälle tunnille haalannut mukaanne sekä noiden molempien että heidän toveriensa kuvat kultakehyksissä ja esitelmöinyt meille noista »suurimmista suomalaisista», joiden kuvien pitäisi olla jokaisen suomalaisen kodin seinällä ja nimien jokaisen suomalaisen huulilla. Sensijaan, että nyt sanotte heitä kapinoitsijoiksi, jotka ansaitsivat kuoleman. Mitään ehdotonta totuutta ei kyllä maailmassa ole eikä mitään ehdottoman varmaa mistään voida sanoa. Mutta roskaa — sitä voidaan jaaritella sekä siellä että täällä.