Samassa helähti sähkökello soimaan. Sen kimeään kilinään hukkuivat ne sanat, jotka lehtori Luoma sillä hetkellä sai sanotuksi tämän »esitelmän» johdosta. Kun kello oli vaiennut, syntyi painostava äänettömyys.
Aava oli painunut takaisin pulpettiinsa ja tuijotti jäykästi eteensä. Luokka ei liioin kiirehtinyt lähtemään. Vakavina odottivat pojat kohtauksen päättymistä.
Lehtori Luoma oli valahtanut tuhkanharmaaksi. Käsi, joka tavoitti karttapuikkoa, tutisi silminnähtävästi.
— Aava saa kaksi tuntia ja käytös kahdeksan, sai hän viimein sanotuksi.
Mutta — kuten aina — uhkaus jäi tälläkin kertaa vain uhkaukseksi. Hän tarttui kyllä jo kynään. Mutta samassa kajahti Aavan äänekäs, ivallinen huomautus:
— Eikö kolme tuntia olisi parempi? Ei tiedä, vaikka Anjalan miehet sinä aikana muuttuisivat oikeiksi kapinapaholaisiksi.
Kynä heltisi opettajan kädestä. Hän hypähti pystyyn ja iski karttapuikon pöytään.
— Tä-tä-tämä on jo lii-lii liikaa! raivosi hän.
Sitten hän yht’äkkiä heitti karttakepin kädestään ja syöksyi ulos huoneesta.
Luokkaan tuli synkkä äänettömyys. Pojat jäivät paikoilleen istumaan ja silmäilivät kysyvinä toisiinsa. Vihdoin nousi Aarne Salo ja astui Aavan luo.