— Sinä loukkasit lehtori Luomaa.
Puhutellun verestävät silmät suuntautuivat häneen ivallisina.
— Entä sitten? hymähti hän. — Mitä hänen piti tarjota meille mokomaa roskaa? Tyhmän dogmaattinen äijä. Vai ettekö te muut ole samaa mieltä?
Ei kukaan pannut vastaan, mutta kukaan ei liioin yhtynyt häneen.
Vaiteliaana ja pidättyväisenä odotti luokka keskustelun kehittymistä.
Yksinpä Heinämaakin pysytteli hiljaa.
— Me olemme sitä mieltä, vastasi Aarne luokan puolesta, että menettelysi oli sopimatonta. Tässä on lähinnä kysymys siitä, että sinä rikoit luokan päätöksen.
Aavan katse muuttui epävarmaksi. Mutta sitten vääntyivät hänen kasvonsa pilkalliseen virnistykseen.
— Luokan päätöksen? matki hän. — Viis minä teidän päätöksistänne!
Ellei teissä muissa ole miestä muuhun, niin noudattakaa te vain noita
päätöksiänne. Minun tahtoni ei ole muiden kuin omassa taskussani!
Menkää hiiteen siitä töllistelemästä!
Aarne katsoi ystäväänsä pitkään.
— Kuulehan Aava, virkahti hän. — Luulen nyt ymmärtäväni, mikä sinun on. Sinä olet ollut koko aamun hieman kummallinen. Ensin tuo aine. Nyt tämä. Aava, sinä olet juonut!
Aava nousi kuivasti naurahtaen seisomaan.