– Hyvää yötä, Olavi! Älä heitä uskoasi.
Olavi nyökkäsi vaieten. Mutta sitten hän tuli silmänneeksi toverin kasvoihin ja jäi tarkastamaan niitä. Niihin oli viime aikoina ilmestynyt jokin uusi piirre, joka antoi niille vallan toisen leiman.
— Kuulehan, Yrjänä. Sinä olet viime aikoina muuttunut.
— Kaikkihan me muutumme, oli välttelevä vastaus.
— Ei, mutta oikein todella, väitti Olavi vilkkaasti. — Etkö nyt kerran antaisi minun olla kuuntelijana ja puhuisi vähän omista ajatuksistasi? Tule, kävellään vielä hiukan yhdessä.
Kataja nyökkäsi, ja he jatkoivat matkaa.
— Oletko sinä ajatellut, mille alalle antaudut ylioppilaaksi tultua? kysäisi Kataja hetken perästä.
Olavi pudisti päätään.
— En osaa vielä niin tarkalleen sanoa. Oletko sinä?
— Olen, vastasi Kataja. — Juuri sitä minä viime aikoina olen pohtinut.
Ja selvyyteen olen lopulta päässyt. Aion valmistautua papiksi.