— Ei. Isä osti sen minulle Firenzessä.
— Firenzessä? Oletko sinä nähnyt Firenzen? En ole sattunut kuulemaan siitä.
— Vai niin, sepä harvinaista. Olin siellä kuitenkin. Viivyimme vain muutamia päiviä. Ne olivat ihania.
— Italia…
Se pääsi Aavalta ilmeisesti vahingossa. Hänen äänessään oli sellaista ikävöintiä, että Annikki hämmästyi. Tuon kummallisen, kylmän kuoren alla!
— Sinähän osaat olla oikein hentomielinenkin, Antti. En olisi uskonut.
Annikki näki, että hänen sanansa sattuivat. Hän ei ollut oikeastaan tahtonut olla ilkeä. Mutta Aavassa oli jotakin, joka aivan erikoisesti tänään ärsytti häntä.
— Niin, eikö olekin uskomatonta, ettei köyhäkään epäile haaveilla pääsevänsä jotakin näkemään, oli vastaus.
— Muuten, oliko sinulla Firenzessä paljon kutsuja, tanssiaisia, hakkailijoita?
— Ei. Kuinka niin?