— Arvelin vain, että ilman niitä Firenzekään tuskin maistuisi miltään sinunkaltaisesta hienosta neidistä.
Annikki puraisi huultaan. Vallitsi painostava hiljaisuus, kunnes tarjoilijapoika saapui.
— No, nyt olen valmis palvelukseesi, virkahti Aava.
— Epäilen vain, etten voi mitään hyväksesi tehdä, jos Linnan asiaa ajat.
— Vai niin, aiotko sinäkin siis olla auttamatta kunnon toveria? Silloin on minulla ollut aivan väärä käsitys sinusta, Antti.
— Anteeksi, ei kunnon, jos saan pyytää, oikaisi Aava.
— Ainoakaan meistä ei ole milloinkaan epäillyt puolustaa kunnon toveria. Mutta — sen rajan ylitse emme mene — ei sellaista, joka petoksella koettaa vapautua rangaistuksesta. Raukkamaisia me emme joukossamme siedä. Terän ehdotus, jonka Linna nyt on toteuttanut, ei ole muuta kuin typeryyttä. Mutta se oli sentään ehdotus toverin auttamiseksi luokan toimesta. Todistaa halpamaista raukkaa, ei muuta, että Linna tuon tylsän suunnitelman pani itsensä pelastamiseksi toimeen.
Annikki laski lusikan kädestään ja suoristautui. Hänen silmänsä salamoivat.
— Antti, sinä olet rohkea tuomioissasi.
— Olen oikeudentuntoinen.