— Todellako? Te lyseolaiset pilkkaatte aina meidän tyttöjen huonoa toverihenkeä. Mutta sen sanon, etten minä milloinkaan päätä pahkaa menisi sanomaan tuollaista toveristani. Sitäkin vähemmän, kun sekä järki että tunne sanovat selvästi, että hän on syytön.
— Syytön? Voittohan mainita jonkin toisen, edes hiukankaan mahdollisen olettamuksen, joka selittäisi tämän roskaisen jutun? Jos voit, en epäile hetkeäkään asettua käytettäväksesi.
— Minä en voi tällä hetkellä esittää sellaista hypoteesia, joka voisi löytää armon silmissäsi, myönsi Annikki. — Mutta sano sinä minulle, mistä syystä Olavi, jos hän olisi varastanut päiväkirjan, olisi repinyt siitä lehden irti ja säilyttänyt vielä tuota viheliäistä päiväkirjaa pulpetissaan, josta se saattoi löytyä minä hetkenä hyvänsä!
— Tuo on vain kysymys, ei vastaus, huomautti Aava kylmästi. — Siihen ei kyllä ole helppoa löytää järkevää vastausta. Mutta järkevä vastaus tuskin onkaan tässä tarpeellinen. Sellaisessa tilassa toimivat ihmiset monasti käsittämättömämminkin.
— Sinä siis kuvittelet, että Olavi on tehnyt tuon typerän rikoksen?
— Luokka ei voi selittää tapausta muuten, vastasi Aava järkähtämättömästi. — Sitäpaitsi Linna ei ole kieltänytkään tekoaan.
— Onko hän muka tunnustanut?
— Ei kylläkään. Mutta kun Terä luokan nimessä tiedusti, miksi Linna oli tehnyt tuon ruman tepposen, jäi hän tyhmänä tuijottamaan kysyjään, kohautti sitten hartioitaan ja lähti sanaa sanomatta.
— Ja tuoko on painavin todistuksenne Olavin »syyllisyydestä»?
Aava hämmentyi hiukan. Tytön äänessä kaikui niin peittelemätön iva ja halveksunta, ettei hän ollut mokomaa ennen kuullut eikä tyttölapselta odottanut milloinkaan kuulevansakaan.