— Kattia! Et sinä ymmärrä sellaisia asioita. Eikä sinun juuri kannattaisi puhua tuossa äänilajissa. Etenkään tänään, kun tuo sinun Olavisi…
— Niin, Olavi, keskeytti Annikki. — Hänestähän minun pitikin puhua sinun kanssasi. Aarne, sinun on vaikutettava hänen hyväkseen tovereihisi. Hän on syytön — tiedäthän sinäkin sen.
Aarne nousi harmistuneena.
— Sinun kanssasi on mahdotonta järkevästi keskustella. Sinä et pysy asiassa. Tuohon Linnan juttuun en minä tahdo sekautua.
— Aarne! huudahti Annikki. — Muista, että sinä olet kiitollisuuden velassa Olaville tuon Emmin paikasta. Silloinkuin hän sen hankki, lupasit sen aina muistaa.
— Äsh, sinä olet ikävystyttävä, torjui Aarne kääntyen menemään. — Sitäpaitsi olen nyt menettänyt Emmin, joten tuosta kiitollisuudenvelasta ei enää kannata puhua.
Annikin silmät leimahtivat. Mutta hän hillitsi mieltään. Aarne ei ollut nyt sillä tuulella, että olisi kannattanut jatkaa väittelyä.
— Kuulehan, Aarne, Tellervo on täällä, virkahti hän vaihtaen puheenaihetta.
— Olkoon.
— Hän oli hyvin pahoillaan, kun sanoin, ettet sinä aikonut tulla koko juhlaan, jatkoi Annikki hymyillen salaa.