— Vai pahoillaan.
— Niin, vahvisti Annikki. — Muuten, hän oli oikein soma vaaleansinisessä leningissään. Tiedäthän, että sininen pukee häntä.
— No, entäs sitten?
— Sitten? hymähti Annikki. — Vieläkö lisää? No sitten: hän tanssii ihastuttavasti. Siellä onkin parastaikaa valssi menossa.
Aarne nauroi.
— Kyllä sinä osaat, pikku sisko. No niin, taidanpa sitten mennä tanssimaan. Mutta etkö sinä tule mukaan?
Aarnen ääni oli aivan toinen. Alakuloisuus ja katkeruus olivat menneet sen tien. Hänen tuli surku sisartaan, joka saisi istua syrjässä koko illan.
— En. Minä olen päättänyt selvittää tämän jutun vielä tänään.
— Tänään? Älä huoli vaivata itseäsi. Turhaan haaskaat aikaasi.
Tarvitset siihen joka tapauksessa vuoden.
— Minä selvitän sen tänään, toisti Annikki päättäväisesti. — Juuri tänään. Minä tulin tänne tanssiakseni Olavin kanssa ja minä tahdon tanssia hänen kanssaan. Vaikkapa viimeisen valssin. Mutta sitä ennen täytyy kaiken olla selvillä. Etkö sinä tahdo auttaa minua, Aarne?