— Soisinpa voivani, pikku sisko. Voihan olla, että Olavi on syytön. Mutta en ymmärrä, miten se olisi todistettavissa. En tiedä jutusta sen enempää kuin muutkaan — valitettavasti. Jos kuitenkin tahdot, että yhdessä koetamme, niin…
— Ei, ei, mene sinä vain tanssimaan, torjui Annikki. — Hauskaa iltaa vain, Aarne.
Kun veli oli mennyt, ryhtyi Annikki tekemään suunnitelmia. Toisen toisensa jälkeen hän rakensi. Mutta mikään ei tyydyttänyt häntä. Ei ollut mitään kiinnekohtaa, mistä lähteä. Hän oli kuin säkissä. Ja mitä kauemmin hän haparoi, sitä epätoivoisemmalta asia näytti.
Ympärillä tultiin ja mentiin. Nyt juuri saapui viereiseen pöytään meluava seurue kuudesluokkalaisia tanssista kuumenneine »daameineen». Annikki tuumi hetken, olisiko viisainta siirtyä jonnekin kauemmas, mutta päätti sitten jäädä paikoilleen. Vastatulleet eivät näyttäneet kiinnittävän huomiota yksinäisessä loukossaan istuvaan tyttöön. Heillä oli kyllin tekemistä omissa asioissaan.
Lyseolaiset kertoilivat äänekkäästi kaskujaan ja nauroivat itse niille eniten. Poikien hohotus ja tyttöjen tirskunta kiusasivat Annikkia, mutta hän ei välittänyt vetäytyä pois. Noiden typerien koulujuttujen kuunteleminen esti häntä vaipumasta toivottomuuteen.
— No, nuo nyt eivät ole mitään, keskeytti eräs pojista toverinsa. — Mutta oletteko, tytöt, kuulleet Harmonikkahousun puukkoseikkailua seitsemännellä luokalla?
— Emme. Kerro, Yrjö.
— Niinkuin tiedätte, on Luoma historian maijari, alkoi Yrjöksi nimitetty. — Hän on se opettajistamme, joka kaikkein vähimmän saa pidetyksi kuria yllä. (Ja se on jo jotakin se). Rehtorin toivomuksesta on seitsemäs luokka ottanut hänet erikoiseen suojelukseensa ja lähettelee silloin tällöin rankaisuretkikuntia nahkojen keskuuteen, milloin järjestys Luoman tunneilla rikkoutuu. Mutta sattuu sitä noidenkin tapojenvalvojain omassa keskuudessa välistä yhtä ja toista. He tuntuvat jo vietävästi väsähtäneen poliisitoimeensa.
— Riittää esipuheeksi, murahti eräs pojista.
— No niin, toissa päivänä kello yhdeltä tuli Harmonikkahousu tunnilleen. Luokassa vallitsi muotiin tullut kuoleman hiljaisuus. Ja kai kaikki tälläkin kertaa olisi mennyt hyvin, ellei Luoman kosmoskynän terä kaikeksi onnettomuudeksi olisi katkennut. Eikä hänellä — rauhan mies kun on — ollut puukkoa.