»Onko kellään veistä?» kysyi hän selaillen muistivihkoaan.
Paasio ponnahti pulpetistaan ja riensi opettajanpöydän luo äänettömin askelin.
»Mulla, herra lehtori!» karjaisi hän, niin että Harmonikkahousu hypähti koholle tuoliltaan. (Kyllä sillä Paukalla ääntä on.) »Kumpi saa olla?» Ja samassa hän ojensi molemmat kätensä opettajaa kohden.
Harmonikkahousu vetäytyi kauhistuneena taapäin. Paasion toisessa kourassa välkkyi kunnioitusta herättävä kauhavalainen, toisessa vietävänmoinen käyrä tikari. Paukka väittää kuulleensa Luoman hampaiden kalisseen, mutta mene tiedä. Pleeki hän vain oli ollut, hirvittävän pleeki. Sitten hän oli pakottautunut rauhalliseksi ja virkahtanut hiljaa:
»Kiitos, otan mieluummin tämän pienemmän.»
Mutta pännän teroitus oli sillä kertaa jäänyt. Kauhavalaisen hän oli laskenut eteensä pöydälle, avannut päiväkirjan ja tarttunut teräskynään tehdäkseen merkintänsä siihen. (Hän on niitä harvoja opettajia, jotka yläluokillakin tunnontarkasti suorittavat päiväkirjamerkintänsä). Teräsaseiden välkähdys oli kuitenkin säikähdyttänyt häntä niin vietävästi, ukko-rähjää, että hänen kätensä vapisi vielä, ja niin putosi suuri musteläkki keskelle lehteä. Lehtori hätäytyi yhä enemmän, voitti vastenmielisyytensä suurta puukkoa kohtaan, otti sen sormiensa väliin ja alkoi sillä, kieli ulkona suusta, raaputtaa pois tahraa. Poikien oli ollut vaikea hillitä nauruaan, niin hullunkurisesti piteli Harmonikkahousu puukkoaan. Sanovat, että Katajakin hymyili. Lopputulos oli tuo ainoa mahdollinen: päiväkirjaan tuli suuri reikä. Silloin vasta Luoma vilkaisi ylös. Nähdessään poikien griinaavan sulki hän päiväkirjan huokaisten ja astui ikkunan luo jääden tuijottamaan kadulle. Terä sanoo, että hän tuumi, mitä siisteyttä rakastava rehtori tulee sanomaan. Sen pituinen se.
— Minusta te pojat kiusaatte aivan liikaa tuota opettaja-parkaanne, sanoi muuan tytöistä.
— Ohoh! Miksei hän sitten kykene puolustautumaan? Oma syynsä!
— Kerttu kuuluukin eläinsuojelusyhdistykseen, pilkkasi eräs neitosen tovereista.
Kaikki purskahtivat nauruun, ja välittämättä hehkuvasta punasta, joka oli lehahtanut ivatun poskille, jatkettiin ilkamoimista.