— Saaplari, tästä ei mun tyhmä pääni ymmärrä niin mitään!
— Ei teidän vielä tarvitsekaan ymmärtää, Honka, vastasi Annikki nauraen. — Hankkikaa vain auto, niin että pääsemme pienelle automatkalle, me kolme. Kyllä minä sitten kerron.
— No jaa, myöntyi Honka. — Saaman pitää. Onhan Jätti-Matilla Luojan armosta pitkät koivet.
Kun he olivat jääneet kahden, virkahti Aava epäluuloisesti:
— Etköhän jo sanoisi, mistä on kysymys? Et kai vain luule saaneesi kiinni joistakin todistuksista Linnan hyväksi?
— En luule mitään. Minä tiedän, miten tuo päiväkirjan lehti on kadonnut, oli reipas vastaus.
— Jos se on vain sitä samaa lajia päättelyä kuin äsken tuolla ylhäällä, niin…
— Oh, älä huoli kantaa minulle kaunaa siitä, mitä siellä sanoin, virkkoi Annikki sovinnollisena. — Puhuimmehan me molemmat vähän harkitsemattomuuksia, vai kuinka?
Aava hymähti vastaamatta.
— Lopullisen selvyyden saamiseksiko tämä automatka nyt on tarpeen? kysyi hän sitten.