— Olin kaupungilla. Siellä…
— Vaiti! Linna menee paikoilleen.
Ja saksantunti jatkui tavallista menoaan.
»Jos tuo Tuisku olisi istunut Romanovien valtaistuimella, niin, totta totisesti, ei olisi kukaan rohjennut vallankumouksesta uneksiakaan», ajatteli Olavi. »Onni, että hän on vain saksankielen lehtori, jonka kädessä on lykätä myrsky näidenkin seinien sisällä vain tuntia myöhemmäksi.»
Vihdoin — kello soi. Lehtori Tuisku nousi ja ivallisesti kumartaen jätti luokan.
Silloin se puhkesi.
Olavi hypähti seisomaan pulpetilleen.
— Toverit! Me tiedämme jo jokainen sen, mistä koko viikon on salassa suhkittu, sen, että Venäjällä on puhjennut viikko sitten vallankumous. Hallitus on kaadettu. Vapauden tuuli puhaltaa kautta suuren Venäjän. Sivistyneistöllä ja armeijalla on valta käsissä. Entinen järjestelmä on tuhottu. Eläköön vallankumous!
Poikien pidätetty riemu puhkesi ilmoille. Tuntui hyvältä päästää esiin se, mille koko aamun oli turhaan ilmaisumuotoa etsinyt.
— Eläköön! Eläköön! Eläköön!