Katua alas, koulun ohitse marssi suuri sotilasosasto. Soittokunta edellä. Punaisin lipuin. Sekaisin maa- ja merisotilaita, upseereja, aliupseereja, rivimiehiä, aseet selässä, käsikynkkää tai kaulakkain, punaiset nauhat käsivarsissa. Laulaen he marssivat. Jokaisen kasvoilla loisti innostus. Uusi, onnellinen Venäjä…
Pojat seurasivat heitä katseillaan, niinkauankuin voivat. Kun viimeinen harmaa sinelli oli kadonnut näkyvistä, huudahti Aarne:
— Pojat, meidänkin täytyy, päästä ulos! Tuli mitä tuli! Siellä tapahtuu suuria. Tällaisena historiallisena päivänä ei voi pysyä neljän seinän sisäpuolella!
— Kuulkaa, siellä taistellaan!
Kaupungilta kantautui kiväärinlaukauksia ja konekiväärin ilkeää rätinää. Se sai poikien veren aivan kiehumaan.
Istua tällaisena päivänä kirjojen ääressä: Ei millään!?
— Koskei meille anneta lupaa, huudahti Aava, niin ottakaamme! Tänään on vallankumouspäivä!
— Hyvä! Hyvä!
Seitsemäs luokka oli tuossa tuokiossa järjestäytynyt lähteäkseen. Kirjat kainalossa pojat painelivat pitkin käytävää. Koska täälläkin tarvittiin vallankumousta, niin olkoon menneeksi — he panisivat sen toimeen. Kuudesluokkalaiset olivat keräytyneet ovelleen ja hurrasivat kolmimiehisten rivien marssiessa ohi. Alaluokkalaiset tuijottivat isoihin poikiin ihailevin katsein, vaikka eivät käsittäneetkään oikein, mitä oli tekeillä.
Käytävän ovella tuli lehtori Tuisku poikia vastaan. Ensimmäisinä marssivat vähän hätkähtivät. Mutta opettaja ei sanonut mitään eikä koettanut heitä estää.