— Näittekös, kaverit? Tuiskun naamataulu oli vähä pleeki! huusi Paasio.
— Hän ei hymyillyt edes sitä pirullista hymyään, lisäsi Aarne. — Ehkä häntä ihmetytti, että meissä — hänen halveksimissaan koulupojissa — on sentään päättäväisyyttäkin.
»Porilaisten marssia» laulaen he ryntäsivät alas portaita. Täydestä sydämestä se lähti. Vanhan koulun avarissa suojissa laulu kaikui voimakkaana, intomielisenä.
»… Pois, pois, toimet rauhaisat!
Jo tulta tuiskii, myrsky käy,
jo viuhkaa kanuunasta luoti…»
Kun he olivat sivuuttaneet toisen kerroksen, kiiruhti lehtori Raikas heidän peräänsä.
— Kuulkaa, pojat! Rehtori lähetti minut…
— Turhia! Ei me palata kuitenkaan!
»… Eespäin kaikki rientäkää!»
Vapautemme ikivanha tie on tää…»
— Kuulkaa nyt, pojat. Rehtori lähetti minut ilmoittamaan, että koulu saa lupaa täksi päiväksi.