Kiväärit suuntautuivat ylös, ja tuossa tuokiossa oli joka ikkuna koko kadunmitalla kiinni.
— Mitähän tuo tuokin on? ihmetteli Olavi puoliääneen.
— Pelkäävät, että niistä ammutaan, selitti joku ympärillä seisovista.
Yleisö työnnettiin poikkikaduille, patrullit sulkivat pääkadun.
Vallankumouksellisia joukkoja oli marssiva sitä pitkin.
Mahtavana, järjestyksettömänä massana niitä alkoi tulvia. Suuri soittokunta edellä. Kymmenen, toistakymmentä miestä rivissä. Nämä olivat jo villimmän näköisiä joukkoja kuin ne, jotka olivat marssineet koulun ohitse. Upseereja ei enää näkynyt riveissä. Ja edessä, jonkinlaisena komentajana, marssi hurjannäköinen matruusi upseerinmiekka kourassa.
— Ryöstötavaraa tuo, kuiskasi Aava. — Joltakin vainajalta. Vallankumous kehittyy.
— Minne matka? huusi joku yleisöstä ohimarssiville.
Muuan sotilaista heilautti kättään virnistäen ja huusi vastaukseksi:
— Kättemaks! Rahu tuleb!
— Tuo oli virolainen, selitti Aava toverilleen. — Kostomatkalla ovat.
Rauhaa lupasi. Tule pois, tämä alkaa haiskahtaa mädänneelle.