— Etkö sinä, Aava, ja eikö luokka tiedä, että ainoa, joka asuu tuossa talossa, on juuri lehtori Puutinen? kysyi hän.
Poikien kasvoilta häipyi hymy. Tätä juttua ei nähtävästikään jätettäisi niin vain.
— Lehtori Puutinen? Mikä vahinko! huudahti Aava näytellen oivallisesti ällistystä. — Mistä me olisimme voineet sen tietää? Koulussa on siksi paljon opettajia, ja he muuttavat aina vähän väliä.
— Onpahan niinkin, myönsi rehtori. — Mutta teitä epäillään nyt joka tapauksessa jutun alkuunpanijoiksi.
— Meitä? ihmetteli Aava. — Ja entä todisteet? Perusteet tällaiselle epäluulolle; herra rehtori.
Rehtori oli noussut.
— Niitä ei ole, lausui hän, ja minä olen teidän vuoksenne iloinen siitä, ettei niitä ole. Muuten olisin ollut pakotettu rankaisemaan teitä.
Hän astui ovelle, mutta kääntyi sitten vielä luokkaan päin virkkaen vakavasti:
— Tahtomatta sanoa mitään lehtori Puutisen menettelystä en voi muuta kuin kehoittaa teitä välttämään kaikkia harkitsemattomia tekoja.
Kun rehtori oli mennyt, kuiskasi Kataja Aavalle: