— Hyvä, hyvä! Mennään univormussa.
IV.
Kun sitten määräpäivä tuli, odotti koko koulu jännityksellä kello kolmea, jolloin kokeiden piti alkaa. »Nahat», alaluokkalaiset, olivat kaikkein innostuneimpia. He nauttivat etukäteen siitä, että saisivat nähdä kerran yläluokkalaistenkin suorittavan »pallikokeita». Kahdeksasluokkalaiset yrittivät härnäillä ylimielisillä huomautuksilla. Mutta päivän sankarit, seitsemännen luokan pojat, astelivat keskellä tätä kaikkea rauhallisina, kuin eivät olisi lainkaan nähneet pilkallisia silmäyksiä, ja hymyilivät vain salaperäistä hymyään. Se pani toiset arvelemaan. Oliko noilla sittenkin mahdollisesti jotakin yllättävää mielessä?
— Aiotteko mennä pallikokeisiin? kysyttiin.
Mutta kysyjät ällistyivät aika lailla, kun levollinen vastaus oli:
— Tietysti. Kuinkas muuten?
Kahdesta kolmeen oli seitsemännellä luokalla voimistelua, mutta pojat olivat houkutelleet hyvänahkaisen lehtori Raikkaan antamaan heille lupaa. Kymmentä minuuttia yli kolmen marssivat he sitten suljetuin rivein läpi pihalle kertyneen suuren poikajoukon. Ensimmäisenä kulki Aarne Salo, päässä ruskea karvalakki, jossa oli hopeanvärinen kirjoitus »Maailmanparantaja N:o 1», kaulassa hyvin korkea kaulus ja keisarinvihreä rusetti sekä käsissä valkoiset hansikkaat. Hänen jäljessään tulivat toiset kolmimiehisissä riveissä samalla tavalla puettuina paitsi, että ensimmäisellä rivillä oli turkinpunaiset rusetit, toisella taivaansiniset, kolmannella munankeltaiset ja neljännellä kirkkaan sinipunaiset; sitäpaitsi vaihteli Maailmanparantaja-numero, viimeinen 13:s, oli Olavi Linnalla.
Suomenopettaja, lehtori Kari, vakava ja tuima herra, joka seisoi koulun ovella lehtori Järven kanssa, astui kiukkuisena poikia vastaan.
— Mitä narrinpeliä tämä on? ärähti hän Salolle. — Miksi te olette tuonnäköiset?
Aarne katsahti lehtori Järveen merkitsevästi vastatessaan: