Lehtori silmäsi välinpitämättömästi pahvinpalaa, mutta samassa hän valahti aivan kalpeaksi, ja tuskan hiki kihosi otsalle.
Hirveätä! Miten tässä maailmassa? Miten tämä oli mahdollista?
Hän otti laatan käteensä nähdäkseen paremmin. Niin, kyllä se oli niin.
Siinä istui hän toisen vaimonsa kanssa jakkaralla fiikuksen alla.
Raivoissaan hän heitti laatan lattialle.
Oliko tämä onneton erehdys vai mitä?
Hän ryntäsi toisen pallin luo. Sama juttu! Siinä oli kuva hänestä nykyisen vaimonsa kanssa loikomassa ruohikossa.
Lehtori Puutisen ohimosuonet tykyttivät hurjasti. Päässä tuntui kaikki pyörivän yhtenä ainoana sekasotkuna. Yksi selvä ajatus välähti hänen mieleensä: hän oli kärsinyt tappion. Oli kuin olikin. Ja vielä tällaisen tappion!
Sanaa sanomatta hän asteli rivejä pitkin kiinnittämättä huomiota poikien voitonriemuisiin katseihin.
Vain ensimmäisellä pallilla oli hänen »Biologian alkeista» leikkaamansa kuva. Muut kaikki olivat amatöörivalokuvia tai valokuvanosia hänestä eri tilaisuuksissa, kaikki jo kauan sitten otettuja. Toiset kokokuvia, toiset vain jalkoja tai syleileviä käsivarsia. Toiset taas eri kuvista yhteen, sommittelemalla saatuja mielettömiä kohtauksia.
Mutta — miten ihmeessä…?