Lehtori Puutinen heräsi ajatuksistaan, kun ovelta kajahti lehtori
Järven täyteläinen ääni:
— Mitä komediaa täällä näytellään?
Ah niin, pallikokeet! Tappio! Pojat!
Kohdatessaan poikien riemuitsevia ja ilkkuvia silmäyksiä hän ymmärsi: tämänkin hävyttömän tempun takana olivat nuo rakkarit. Taaskin ja aina vain he!
— Menkää luokkaanne odottamaan rehtoria ja minua! ärähti hän raivosta tulipunaisena. Tätä saisivat pojat katua! Tästä tällaisesta täytyi tulla loppu!
Poikia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Nauraen ja hurraten he ryntäsivät ylös portaita.
Se oli temppu! Oikea taikatemppu, joka kannatti nähdä ja elää mukana. Tulkoon nyt perästäpäin mitä hyvänsä, sen saattoi ottaa iloisin mielin vastaan!
Voitto, voitto!
Kun he olivat tulleet luokkahuoneeseen, sulki Aava oven perässään ja sanoi lyhyesti:
— Olemme voittaneet. Se riittää meille. Ei yhtään kysymystä nyt. Tulkaa illalla kahdeksalta meille, jok'ainoa. Aarne selittää silloin kaiken. Nyt odotamme ääneti, mitä tuleman pitää. Ei sanaakaan. Verstanden?