Aava istuutui kohauttaen olkapäitä.
— No, ja mitä teillä on sanottavana tästä kokoelmasta? kysäisi rehtori viitaten pöydälle asettamaansa pahvilaattapinkkaan. — On ehkä varminta, että Kataja, jolla ei ole niin paljon retoorisia lahjoja, vastaa tällä kertaa luokan puolesta.
Kataja nousi kalpeana.
— Ei mitään, vastasi hän. — Tsiikaa böndiä, kuiskasi Paasio. — Sano, et ne oli kivoja.
Rehtori rypisti otsaansa.
— Mitä Paasiolla on sanomista? tiukkasi hän.
— Minä tuumasin vain, että minusta ne olivat kivoja, vastasi Paasio. —
Ja niin minä luulen jokaisen meinaavan, joka on ne nähnyt.
Lehtori Puutinen lehahti tummanpunaiseksi. Pojat eivät voineet olla hymyilemättä. Järven ja Karinkin kasvoilla näkyi jotakin hymyn tapaista. Vain rehtori säilytti horjumattoman tyyneytensä. Hän viittasi Paasiota istumaan käskevällä kädenliikkeellä, niinkuin hänellä oli tapana tehdä, kun jokin lause ei hänen mielestään ansainnut vastausta. Sitten hän kääntyi uudelleen Katajan puoleen:
— Tahdotko sinä siis väittää, ettet tiedä, miten tämä pinkka tuli jaetuksi oikean asemesta?
— Kyllä, vastasi Kataja lujasti.