— Asia on yksinkertainen, aloitti Aarne. — Siellä voimistelusalin pukuhuoneessa pälkähti päähäni, että koepinkka olisi kähvellettävä tai vaihdettava toiseen. Kysymys oli vain sen järjestämisestä. Oli ainoastaan yksi tie: ikkuna. Mutta ei luonnontieteellisten salien ikkunoista mikään, sillä silloin se olisi tullut ilmi. Siis tyhjän huoneen ikkuna oli ainoa mahdollinen. Sitähän oli ajateltu toverikunnan kirjastohuoneeksi. Siitä tein asian ja sain vahtimestarilta puoleksi tunniksi koko sen puolen avainnipun. Irroitin huoneessa nopeasti liimapaperit ikkunasta, mutta niin ettei sitä helposti erota, ja avasin haat. Sitten painoin huoneesta luonnontieteelliselle puolelle vievän oven avaimesta jäljennöksen vahaan, jonka mukaan saatoin teettää oman avaimen. Niin oli se puoli neljännestunnissa valmis.
— Mainiosti ajateltu, innostui Rimpi. — Mutta milloin pinkkojen vaihto tapahtui?
— Heti kolmen jälkeen, kun me olimme tulleet käytävään. Vaihtaja oli valmiina huoneessa ja jäi sinne myöskin, kunnes kaikki äänet olivat koulurakennuksessa vaienneet.
— Ei hullummin, kiitti Aava. — Mutta entäs tuo salaperäinen vaihtaja?
— Se oli muuan tyttö, vastasi Aarne vältellen.
— Tyttö!
Pojat tuijottivat Aarneen ällistyneinä.
— Niin, eräs tyttö vain, jota teistä ei ainoakaan tunne.
— Vahinko, huomautti Terä. — Mutta pojat, olkaamme gentlemanneja: sen tytön malja!
Kolmetoista lasia tyhjeni.