— No, mutta juokaa kahvia, pojat! huudahti Aarne. —Tehän olette vallan surkean näköisiä. Tahdotteko lisää leivoksia?
Toiset vaikenivat, mutta Terä kiirehti vastaamaan:
— Kiitos vain. Eivät ne taitaisi haitaksi olla.
Aarne soitti. Nuori tarjoilijatar ilmestyi näkyviin.
— Tuo lisää leivoksia, Emmi. Mutta vain parhaita.
— Nätti likka, huomautti Terä, kun tyttö oli mennyt. — Minä alan jo ymmärtää, miksi sinä, Jokamies, olet valinnut juuri tämän mörskän hovikahvilaksesi.
Puhuteltu ei vastannut, kääntyi vain tuijottamaan ulos ikkunasta.
Ulkona satoi. Lumiräntää putoili hiljalleen taivaalta. Katu läpi lumisateen kelmeästi loistavine lyhtyineen teki lohduttoman vaikutuksen.
Mielialakin oli lamassa. Luokan keskuudessa oli tänään ensi kertaa pitkistä ajoista vakavasti riidelty. Kun Paasio oli esittänyt »toimeenpanevan valiokunnan» ehdotuksen taistelun jatkamistavasta, oli Linna, tulokas, ollut kyllin röyhkeä ilmoittaakseen pitävänsä sitä erittäin sopimattomana. Se nyt ei olisi vielä merkinnyt mitään. Mutta pahempaa oli, että Kataja ja Aava olivat heti asettuneet hänen puolelleen, ja siten oli asia joutunut äänestyksen alaiseksi. Kun Aarne toimi puheenjohtajana, jäi ratkaisu riippumaan hänestä, äänet jakautuivat näet tasan. Ja hän ratkaisi »toimeenpanevan valiokunnan» hyväksi. Siten oli luokan päätökseksi tullut, että tänä iltana oli ryhdyttävä uuteen hyökkäykseen Puutiaista vastaan.
Aarne oli yrittänyt lepyttää vastapuolen mieliä kutsumalla koko luokan vieraakseen kahvikesteihin tänne. Samalla olisi heillä mainio tilaisuus seurata läheltä tapahtumien kulkua, niiden näyttämöksi oli näet tällä kertaa valittu vinottain vastapäätä oleva lehtori Puutisen talo. Paljon hän ei kuitenkaan ollut sillä voittanut. Kataja oli pysynyt yhtä loukkautuneena, Aava hymyili yhtä ivallisesti, ja Linnan ilme oli yhtä hämmästynyt.