Tiehenne täältä!
Pieni mies ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan ryhtyi selittämään jotakin innokkaasti hiljaisella äänellään. Lehtorin ilmeinen raivo näytti haihtumistaan haihtuvan. Lopulta hän taputti pientä miestä ystävällisesti olalle.
— Narrausta, sanotte? Saattaapa olla, saattaapa olla. Hyvää yötä vain, ystäväiseni.
Ovi sulkeutui, mutta hetken kuluttua ilmestyi lehtori uudelleen näkyville. Kun hän sitten poistui, loisti ovella valkea paperiarkki.
— Ei ole vaikeata arvata, mitä tuossa paperissa seisoo, huomautti Aava, kun pojat katsahtivat kummissaan toisiinsa. »Tänne ei ole kutsuttu ketään. Älkää vaivautuko soittamaan ovikelloa!» tai jotakin sinnepäin. Puutiainen ryhtyy puolustamaan yörauhaansa.
— Tuo pumaaka täytyy saada pois, ennenkuin numero kolme tulee! huudahti
Paasio.
— Eero-poika on meistä vähimmän näkyvä. Hän juoskoon hakemaan plakaatin, ehdotti Terä.
Heinämaa oli heti valmis lähtemään, mutta Kataja pidätti häntä.
— Minä luulen, sanoi hän, lehtori Puutisen jo epäilevän meidän sormiemme olevan pelissä, ja silloin on meidän oltava varuillamme. Hän saattaa olla ikkunassa.
— Ai, sinä vain luulet, pisteli Terä loukkautuneena ehdotuksensa syrjäyttämisestä. — Eikö se tällä kertaa olekaan sinun vakaumuksesi? Emmeköhän silloin tee niinkuin minä sanoin?