— Mutta jälkilaskut ovat edessä, hymähti Aava. — Ja kannattiko tuosta edes maksaa niin paljon?
— Pelkään pahoin, että ainakin sinun Montaignesi asettuisi siihen kysymykseen nähden sangen epäilevälle kannalle, Aava, letkautti Terä. — Vahinko vain, että käytännössä muistat niin harvoin »oppi-isäsi» epäilyksiä ehdottoman totuuden löytymisestä.
Aava ei vastannut hänelle, virkahti vain:
— Puoliyö on käsissä. Luulen melkein, että minä lähden kotiin.
Toiset olivat samaa mieltä. Huomenna oli taas oltava aikaisin ylhäällä.
On parasta, ettette mene kadun kautta, neuvoi Aarne. Emmi näyttää teille mukavan tien pihoja pitkin toiselle kadulle. Minä tulen heti perästä.
Hetken kuluttua istui Aarne huoneessa nuoren tarjoilijattaren kanssa kahden.
— Se oli mainiosti tehty, Emmi, kiitti hän. — Yhtä hyvin kuin koepinkkojen vaihto.
Tyttö punastui ilosta. Mutta sitten hänen ilmeensä muuttui vakavaksi.
Ei sentään, sanoi hän. — Silloin minä pelkäsin hirveästi, mutta kaikki kävi hyvin. Nyt en pelännyt. Se näytti niin yksinkertaiselta. Mutta kun jo luulin selvinneeni, seisoi edessäni pimeässä Sulo — tiedättehän, tämän kahvilan omistajattaren poika. Hän sieppasi kädestäni irroittamani paperin, ennenkuin ehdin piiloittaa sitä. »Tässä on taas takana se lyseolais-lurjus», kähisi hän kirousten välissä. Minä niin pelkään. Luvatkaa minulle varoa häntä.