Mutta tuskin he olivat päässeet sataa metriä, kun heitä vavahdutti takaa kuuluva parkaisu.
— Se on Pikku-Eero! huudahti Paasio. — Hän jäi jälkeen.
Salamannopeasti pyörsivät pojat takaisin. Mutta samassa alkoi iskuja sadella heidän päälleen. Sakilaisetkin olivat nyt hankkineet itselleen keppejä ja kävivät uudelleen hyökkäykseen. Lyseolaiset selvisivät pian ällistyksestään. Honka heilutti hurjalla vimmalla lujaa sauvaansa, ja tie aukeni hänen edessään helposti. Muutamalla harppauksella hän oli sillä paikalla, jossa Heinämaa makasi. Roteva mies istui Pikku-Eeron päällä ja mukiloi häntä. Se on Sulo — selvisi Hongalle heti, ja silloin valtasi hänet sokea raivo. Hän viskasi sauvan luotaan ja syöksyi miehen päälle. Hänen ensimmäinen iskunsa sattui miestä suulle — Honka tunsi kädelleen roiskahtavan verta — ja toinen putosi kuin moukarinisku miehen silmien väliin. Ääntä päästämättä tämä kaatua mätkähti maahan ja jäi siihen liikkumatta makaamaan.
Honka nosti pyörtyneen toverinsa keveästi käsivarrelleen ja kiiruhti pois sauva toisessa kourassaan iskuvalmiina.
Kaikki oli hiljaista. Tappelu oli lakannut. Hän tapasi pojat tiellä odottelemassa levottomina hänen paluutaan. Sakilaiset olivat saaneet neljännen ja edellisiä perusteellisemman selkäsaunan. Mutta lyseolaisetkaan eivät olleet selvinneet tällä kertaa muistomerkeittä. Paasio oli joutunut erään pitkän miehen kanssa käsikähmään ja saanut tältä nyrkin silmäkulmaansa, ennenkuin oli ennättänyt iskeä ratkaisevan iskunsa. Rimpi taas valitti päätään särkevän kepin jäljeltä. Mutta huonoiten oli Heinämaan laita. Hän ei ollut vielä tullut tajuihinsa. Mustala ja Honka lähtivät viemään häntä ajurilla kotiin. Toiset hajautuivat kukin taholleen.
Kun Aarne tuli kotiin, olivat Terä ja Ojanen jo aikoja sitten lähteneet sieltä. Annikki tuli onnettoman näköisenä veljeään vastaan.
— Voi, Aarne, en minä osaa puhua mitään hänen kanssaan, valitti hän. —
Mutta miten ihmeessä sinä olet tuon näköinen?
Nyt vasta Aarne huomasi pukunsa joutuneen pahasti epäkuntoon. Tahtoipa hän sitä tai ei, oli hänen ennen mihinkään muuhun ryhtymistä siistittävä itseään. Annikki seurasi veljeään tämän huoneeseen.
— Mitä sinä aiot tehdä tuolla tytöllä? tiedusteli sisar.
— Kylläpähän keksinen jotakin, vastasi Aarne huolettomasti. — Vai arveletko sinä, lisäsi hän katkerasti, että minun olisi pitänyt jättää hänet noiden raakimusten rääkättäväksi?