— Ei hän nyt paljon osaa. Hän on tarjoilijatar.
Isä naurahti.
— Sitä arvelinkin. No, pitäisikö minun mielestäsi ottaa hänet kenties pankkineidiksi?
Aarne lehahti punaiseksi.
— Minusta ei leikinlasku sovi tähän tilaisuuteen, isä! huudahti hän kiivaasti.
Pankinjohtaja nauroi.
— Eikö? No, ellei hän sinunkaan mielestäsi ole aivan kyllin pätevä pankkineidiksi, niin ei siitä sitten sen enempää. Mutta niinpä myös minun täytyy tunnustaa, etten voi hänelle hankkia paikkaa. Katsohan, tuttavapiirissäni ei ole ainoatakaan kahvilanomistajaa. Valitettavasti. Ja mitä minuun itseeni tulee, niin en ole ainakaan toistaiseksi erityisen tarjoilijattaren tarpeessa. Kahviahan minulle tosin täällä kotona aamuisin tarjotaan, mutta arvelen äidissä ja Annikissa olevan sen verran tarjoilijattaren vikaa, että voin edelleenkin tyytyä heihin. Mutta kas niin, nyt minun täytyy mennä.
Pankinjohtaja nousi ylös ja valmistautui lähtemään.
Aarne hypähti myös pystyyn ja huudahti kiivaasti:
— Etkö sinä siis todellakaan tahdo auttaa minua, isä? Pankinjohtaja pudisti päätään hymyillen.