Saarelainen oli ensin valahtanut kalpeaksi, iskuhan tuli niin odottamatta. Mutta sitten hän nousi seisomaan ja pyysi rauhallisesti selitystä, mikä oli mahtanut aiheuttaa tällaisen erehdyksen.
— Mieleni on paha, vastasi rehtori, mutta todistus on siksi selvä, ettei mikään erehdys ole mahdollinen. Tyttö, jonka lahjoit vaihtamaan ilmoitukset lehtori Puutisen ovella, ei kyllä tiennyt nimeäsi, mutta antoi tuntomerkit, jotka eivät sovi keneenkään muuhun tovereistasi, mutta sinuun sen sijaan täydellisesti.
— Tyttö, jonka lahjoin…? Saarelainen oli todella hämmästynyt. — Ei, sen täytyy olla -erehdys. Elleivät tuntomerkit sovi keneenkään muuhun tovereistani, olen iloinen siitä, koska heitä silloin ei voida epäillä. Mutta minä se en liioin ollut. Milloin se olisi tapahtunut?
Rehtori pureskeli hermostuneesti viiksiään. Hän oli vakuutettu poikien syyllisyydestä, mutta Saarelaisen jyrkkä kielto ei ollut vaikuttamatta häneen.
— Mitä tuo kysymys hyödyttää? kysyi hän tyytymättömällä äänellä, mutta se ei ollut kuitenkaan niin varma kuin miksi se oli tarkoitettu. — Jos tarkoitus on voittaa aikaa jonkin pelastustien keksimiseen, niin minun on pakko jo etukäteen ilmoittaa, että se on turhaa vaivaa: opettajakunnan rankaisupäätös on lopullinen. Mutta jos se huvittaa sinua, niin voinhan sanoa sinulle ajan muistisi elvyttämiseksi. Eilisillasta täsmälleen viikko sitten kello yhdentoista ja kahdentoista välillä.
Saarelaisen kasvoille oli levinnyt hyväntahtoinen hymy. Hän nyökäytti päätään luottavaisesti Aavalle, joka katsoi häneen kysyvästi. Pojat saattoivat olla huoleti, hän kyllä hoitaisi asian yksinkin.
Niin, pojat — heidän oli vieläkin vaikeaa käsittää tapahtunutta muutosta. Näkivätkö he unta vai oliko todella mahdollista, että edessä ei ollutkaan nöyryyttävä, täydellinen tappio, vaan pelastus ja voitto? Heidän teki mieli nauraa ääneen, niin helpolta elämä taas tuntui.
— Viikko sitten — kello yhdentoista ja kahdentoista välillä illalla? kertasi Saarelainen hitaasti. — Silloin olin kokonaan toisella puolella kaupunkia.
Rehtori viittasi torjuen. Tuon jutun hän osasi jo ulkoa.
— Asia on todellakin niin, intti Saarelainen. — Veljeni vihittiin näet siiloin, ja minä olin muiden vieraiden mukana kello 6:sta ohi puoliyön vihkiäiskemuissa.