Luokassa syntyi liikettä. Pojat eivät enää jaksaneet pysyä hiljaa nähdessään, miten nämä sanat saivat rehtorin ylimielisen ilmeen vaihtumaan vilkkaaksi mielenkiinnoksi.
— Voitko sinä myöskin todistaa tuon väitteesi? tiedusteli hän aivan toisella äänellä.
— Tietysti, oli varma vastaus. — Herra rehtori voi soittaa puhelimella kauppias Suomelalle, veljeni appiukolle, tai rovasti Valtavuolle, joka toimitti vihkimisen. Viimemainittu muistanee, että hänellä oli minun kanssani pitkä keskustelu juuri niihin aikoihin kuin tuon »lahjomisen» olisi pitänyt tapahtua.
Rehtori merkitsi nimet muistiin. Sitten hän nousi.
— On itsestään selvää, että jo kohtuullisuus vaatii ottamaan selvää, pitääkö Saarelaisen väite paikkansa, ennenkuin tässä asiassa mennään pitemmälle. Ja minä puolestani toivon hartaasti, että se pitää.
Sen sanottuaan hän jätti huoneen.
Pojat katsahtivat toisiinsa ihmeissään. Mutta he eivät ennättäneet vaihtaa ainoatakaan sanaa, kun lehtori Tuisku, pelätty ja ihailtu saksankielen opettaja, jo kiiruhti luokkaan.
Edellisen illan tapahtumat ja tieto ilmitulosta olivat aiheuttaneet, ettei kukaan pojista ollut tullut riittävästi lukeneeksi tämänpäiväistä saksan läksyä, joka kuitenkin aina oli ensimmäisellä sijalla poikien lukuohjelmassa. Äskeinen jännitys oli vielä pyyhkäissyt suuren osan tuosta vähästäkin opista. Eipä siis ihme, että tunti muodostui myrskyiseksi, vielä hyvän joukon myrskyisemmäksi kuin mitä Tuiskun tunnit tavallisesti olivat.
Kun se vihdoin kaikkine nöyryytyksineen oli lopussa, eivät pojat sittenkään saaneet tilaisuutta keskustella asiain uudesta käänteestä. Heillä oli hämärä tietoisuus, että lehtori Puutisen korvat ja silmät seurasivat heitä kaikkialle vaanien. Yksi varomaton sana tai ele, ja kaikki olisi hukassa. Siksipä he välttivät tuota puheenaihetta, kunnes aamupäivän tunnit olisivat ohi. Tunnit matoivat hitaasti. Aamupäivä oli pitkä kuin iäisyys.
Mutta pisimmälläkin on loppunsa. Ja niin löi kello viimein yksitoista. Mustala asui lähinnä koulua, ja siksi päätettiin mennä suoraan hänen kotiinsa neuvottelemaan uudesta tilanteesta. Kahden ja kolmen miehen ryhmissä sinne luokka sitten kokoutui. Kun ovi sulkeutui viimeisen tulijan jälkeen, puhkesi riemu ilmoille: