— Voitto, voitto!
— Millainen nolaus Puutiaiselle! »
— Näettekös, kohtalokin auttaa meitä!
Vain Aava vielä epäili.
— Oletko varma, että tuo rovasti muistaa keskustelunne ja sen ajan? tiedusteli hän Saarelaiselta.
— Varmasti, oli huoleton vastaus. — Me puhuimme — tai oikeastaan se oli hän, joka puhui, ja minä kuuntelin — ajan vakavuudesta.
— Ajan vakavuudesta?
Jotakin pilventapaista vilahti noiden suruttomien nuorukaisten kasvoilla kadotakseen taas yhtä nopeasti.
— Niin juuri, vahvisti Saarelainen. —; Ja kun ihminen saa rauhassa esitelmöidä tunnin verran tarkkaavalle kuulijalle, niin muistaa hän tuon tapauksen muutamia viikkoja, ellei koko loppuikänsä, luulen minä — vaikken, lisäsi hän hymähtäen, ole varma, muistaako kuulija sitä yhtä pitkää aikaa.
— Jos siis rovastisi todistaa hyväksesi, on asiamme puoleksi selvä, virkahti Aava harkiten tilannetta. — Toinen puoli riippuu…