Kadut, joita myöten suomalaiset marssivat, olivat mustanaan riemuitsevaa kansaa. Yksinpä katuvierillä kasvavat puutkin olivat täynnä ihmisiä, jotka tahtoivat nähdä suomalaisia. Talojen ikkunat oli kaikki valaistu. Tartto juhli.
Nuoret neitoset katsoivat kirkkain silmin ohimarssivia suomalaisia, hymyillen — nuo tuossa olivat veljiä. Harmaatukkaiset vanhukset koettivat hurrata muiden mukana noille harmaapukuisille, ylpeäryhtisille pojille, huutaa heille: tervetuloa!, mutta ääni tahtoi tukahtua, suuria, kimmeltäviä kyyneleitä vierähti vuosien uurtamille poskille, liikutus valtasi mielen. Että kaiken kauhun ja pelon jälkeen koitti tällainenkin hetki!
Eläköön-huutoja. Tervetuliaistoivotuksia. Liehuvia nenäliinoja. Kukkia.
Laulua. Kyyneleitä. Riemua, sydämen kyllyydestä pursuavaa riemua.
Suomalaiset joukot marssivat raatihuoneen torille, jonka äärillä monituhantinen ihmisjoukko tungeksi. Riemuhuutojen raikuessa komppaniat pysähtyivät raatihuoneen edustalle, jossa kaupungin pormestari Kriisa tervehti heitä seuraavalla puheella:
»Tarton kaupungin itsehallinnon nimessä tervehdin teitä, uljaat Pohjolan sotilaat. Viron valtion lyhyen olemassaolon vakavimpana hetkenä te riennätte meidän raskaassa taistelussa olevien joukkojemme avuksi kylki kyljessä taistellen vapauttaaksenne Viron alueen julkeasti maahan hyökänneistä ryövärijoukoista, jotka tulivat hävittämään nuorta vapauttamme ja polkivat jalkainsa alle kulttuurisaavutukset ja ihmisyyden periaatteet. Teidän voimakkaalla avullanne tahdomme lopullisesti puhdistaa Vironmaan vihollisesta, lujittaa Viron demokraattista valtiota ja korkealle kohottaa ihmisyyden ja kulttuurin lipun astuaksemme yhdenarvoisina vapaiden kansojen perheeseen kulkien käsi kädessä teidän kanssanne, veljeskansamme kanssa, suomalaisten kanssa. Tervetuloa, veljeskansan urhot, Tarton kaupunkiin!»
Senjälkeen herra H. Priimägi puhui vapaaehtoisille maakunnan hallituksen nimessä seuraavasti:
»Kunnioitetut, uljaat suomalaiset soturit! Tervehdin teitä Tarton maakunnan itsehallinnon nimessä. Jo Viron heräämisajasta alkaen Viron kansa on kantanut sydämessään mitä lämpimimpiä tunteita Suomen veljeskansaa kohtaan ja pyrkinyt sen kanssa lähempään tekemiseen. Ulkonaiset mahdit estivät meitä, kuten teitäkin, sitä tekemästä. Suuren maailmansodan murskaavasta vaikutuksesta 'orjan ikeet' katkesivat, ja meille avautui mahdollisuus ryhtyä luomaan vapaata Viroa kansan itsemääräämisoikeuden perusteella. Mutta samalla hetkellä tulivat julmat bolshevikijoukot, jotka uhkaavat tallata maahan meidän itsenäisyytemme ja kulttuurisaavutuksemme, ja joiden hirmuhallituksen alaisena nytkin vielä osa Viron kansaa ja Tartumaan asukkaita huokailee.
»Teidän tulonne herättää asukkaiden sydämissä riemua. Uskon, että uljaille joukoillemme onnistuu teidän avullanne puhdistaa Viro vainolaisesta. Jääköön teidän toimintanne meille iäksi mieleen, ja olkoon se samoin unelmoidun 'Suomen sillan' ensimmäinen nurkkakivi! Toivon teille lähtiessänne rintamalle onnea ja menestystä.»
Senjälkeen joukot marssivat niille varattuihin majapaikkoihin, jotka olivat sangen siistit, vaikka kylmyys haittasi niitäkin. Myöhemmin illalla vapaaehtoiset pääsivät syömään. Komppania kerrallaan vietiin heidät ruokalaan, jossa heitä kestittiin erinomaisella tattariryynipuurolla, valkeilla liinoilla peitettyjen pöytien ääressä. Pojat muistelivat mustaa Tapaa ja pistelivät hyvillä mielin poskeensa annoksen toisensa jälkeen koskemattakaan hapankaalikeittoon.
Seuraavana päivänä eversti Kalm saapui jäljellä olevien joukkojensa kera Tarttoon.