Tartto miellytti ulkomuotonsakin puolesta suomalaisia vapaaehtoisia. Suorat, leveät kadut, uudenaikaisia kivitaloja, kaikkialla puhdasta — sanalla sanoen suomalaismallinen kaupunki. Kaupungin vieressä on vielä ihana Tuomiovuoren puisto vanhan tuomiokirkon raunioiden ympärillä.
Pohjan Pojat olivat 27 p:nä tilaisuudessa näyttämään tarttolaisille pelottomuuttaan ja neuvokkuuttaan ottamalla osaa erään tulipalon sammutukseen katsojien hurratessa.
»Suomen silta» oli päivän tunnussana. Kaupunki oli liputettu.
Sanomalehdet tervehtivät innokkain sanoin suomalaisia joukkoja. Niinpä
»Postimees» kirjoitti tammikuun 27 p:nä:
»Tervetuloa Tarttoon, urhokkaat Pohjan Pojat! Kaksinkerroin olkaa tervetulleita tänne: ennen kaikkea apulaisina ja liittolaisinamme taistelussa yhteistä vihollistamme, sitä Venäjällä syntynyttä bolshevikihirviötä vastaan, joka uhkaa hävittää nuoren Viron valtion, ja jonka verenhimoisen sortajapainajaisen alta hiljainen Tarttomme vastikään vapautui! Siitä vapautumisesta, joka monelle kymmenelle, ehkäpä sadoille kansalaisillemme merkitsi pelastusta mitä julmimmasta ja loukkaavimmasta kuolemasta, olemme suuressa määrin kiitollisuuden velassa Suomen kansalle, mutta etenkin teille, uljaat Pohjan Pojat, jotka jalomielisesti ja omanvoitonpyynnittä innolla olette jättäneet kotilietenne ja työnne kiiruhtaaksenne lahden ylitse panemaan henkenne alttiiksi veljeskansan vapauden puolesta. Suomalaisten uhrautuvainen apu, josta Viron kansa iankaikkisesti on oleva kiitollinen Suomelle, on meitä tehokkaasti tukenut kiivaassa taistelussa sekä aineellisesti että vielä enemmän siveellisesti: se on nostanut sotaväkeänne voimaa ja vauhtia vahvistaen ja ylläpitäen sen itseluottamusta ja taisteluintoa.
»Viron kansa on aina epäluottamuksella ja jonkinlaisella pelolla katsellut vieraita sotilaita, jotka ovat liikkuneet maassamme, sillä ne ovat aina olleet vieraan sortomahdin näkyviä ja eläviä työaseita. Mutta nyt, millainen ero, millainen vastakohta: teitä katsotaan ja teidät otetaan vastaan riemusta, kiitollisuudesta ja ihailusta pamppailevin sydämin. Eilen illalla torille kokoutuneen ihmisjoukon innostunut mieliala todisti sitä. Sitä kohotti näet vielä yleinen tietoisuus siitä, että vaikka olettekin vieraasta maasta tulleet, niin olette sittenkin omia, heimolaisiamme, veljeskansaamme, joka polveutuu samasta alkukansasta ja puhuu nykyäänkin samaa kieltä kuin me. Me virolaiset olemme Suomea aina kunnioittaneet ja ihailleet sen kansallista sivistystä ja sen uljasta taistelua vapauden ja itsenäisyyden puolesta, jota olemme tarkanneet suurimmalla myötätunnolla ja jännityksellä, ammentaen siitä itsellemme rohkeutta ja uskoa kansallisen sorron pimeimpänä aikana. Ja tämä veljeskansa, jolla on onnellisempi kohtalo kuin meillä, on nyt osoittanut ansaitsevansa meidän kunnioituksemme ja ihailumme mitä suurimmassa määrin: Viron kansan kohtalon hetkellä se ei tyytynyt vain sanoihin, vaan ryhtyi teoin auttamaan.
»Mutta siinä ei ole vielä kaikki: olette tuoneet kerallanne suuren historiallisen hetken, ainutlaatuisen Suomen ja Viron historiassa: molemmat veljeskansat, jotka maantieteellisten ja poliittisten olojen pakosta ovat eläneet vuosisatoja erossa toisistaan, ovat nyt Suomen puolelta tulleen uhrautuvaisen avun kautta ensi kertaa pitkän ajanjakson jälkeen valtiopoliittisesti tavanneet toisensa ja alkaneet yhdessä toimia. Uusi ajanjakso Itämeren suomensukuisten kansojen historiassa voi alkaa Teidän tulostanne Viroon. Toivokaamme, että siitä muodostuu kestävä ystävyys — liitto, se Suomi-Viro-unioni, josta viimeaikoina on puhuttu, ja jonka kautta Suur-Suomen ja Suur-Viron aate todenperästä näyttää olevan mahdollinen toteuttaa.
»Ei viel' ois aikas ilta,
Jos heimoushenkeä ois,
Vaan syntyä voisi silta,
Mi kansani yhteen tois.»
Siksi olkaa heimoveljinämme ja taistelutovereinamme kaksinverroin. tuhatkerroin tervetulleet maahamme, kaupunkiimme! Teidän osoittamanne osanotto ja antamanne apu tässä taistelussa takaa Viron kansalle varman ja lopullisen voiton: asia, jonka hyväksi niin paljon uhrautuvaisuutta on osoitettu, ei voi, ei saata kaatua, vaan sen osaksi tulee varma onnistuminen.
»Eläköön Suomenmaa!
Eläköön sankarilliset liittolaisemme!
Eläköön reippaat Pohjan Pojat!»
Suomalaisten vapaaehtoisten lyhyt Tartossa olo oli kuin yhtä ainoata yhtämittaista juhlaa. Juhla upseereille teatteri »Vanemuisen» avarassa salissa. Juhla kaikille Pohjan Pojille samassa paikassa. Innostavia puheita. Soittoa. Laulua. Tanssia. Yleistä riemua. Ylenpalttista ystävyyttä. Runsasta tarjoilua kaupungin ja kaupunkilaisten kustannuksella. Unohtumattomia iltoja.