»Mitä on tapahtunut? Ensimmäinen ajatus, joka valtaa meidät, on, että nyt seisomme silmästä silmään julman vihollisen kanssa. Tuhannet eri ajatukset välähtävät aivoissa. Mitä on tehtävä? Kello osoittaa 3.15 ap. Sekä vaunussa että ulkona on pilkkopimeää. Kivääri lujasti kourassa hyppäämme vaunuista alas lumikinokseen. Mitään vihollista ei kuitenkaan näy. Vain huutoja kuuluu.
»Ensimmäisestä säikähdyksestämme toinnuttuamme rupeamme tarkastelemaan ympäristöämme ja näemme veturin kumollaan raiteiden vieressä syöksevän tulta ja savua. Lähemmin tarkastettuamme huomaamme, että olemme ajaneet virolaisen panssarijunan päälle, joka yön pimeydessä on ollut korjaamassa punaisten räjähdyttämää siltaa.
»Ei veturimiehistöstä eikä soittajista kuollut eikä vahingoittunut ketään. Se on todella kohtalonoikku, kun 4 tavaravaunua ja veturimme ovat murskana.
»Mitkä ajatukset risteilevätkään aivoissa seisoessamme siinä Korwenhofin ja Alswigin asemien välillä. Kauhea näky pimeässä yössä. Kaiken lisäksi ympärillämme on suuri, syväluminen metsä, ei asemaa eikä ainoatakaan ihmisasuntoa lähistöllä. Joka minuutti odotamme vihollisen hyökkäystä.
»Klo 9 ap. jätämme vihdoin onnettomuuspaikan erään virolaisen panssarijunan seuraamina ja saavumme klo 11 ap. Marienburgiin.
»Saniteettijunan tultua perille sijoitettiin siihen heti kaatuneet ja haavoittuneet Pohjan Pojat lähetettäviksi Tarttoon ja kotimaahan. Sairaanhoitajatar Pohjala kertoo junan lähdöstä:
»Ihmisiä on kokoontunut asemalle. Pohjan Poikain torvisoittokunta soittaa 'Jääkärin marssian'. Repaleissa olevat, kuoleman kanssakamppailevat sotilaat makaavat vaunuissa.
»'Aukaiskaa vähän ovea, jotta kuulisin paremmin tuon soiton', sanoo yksi vaikeasti haavoittunut.
»Ovi aukaistaan, säveleet kaikuvat mahtavina, ja niiden soidessa päättyy kahden vaikeasti haavoittuneen Pohjan Pojan ajallinen retki.
»Juna lähtee hiljaa liikkeelle. Ei sillä ole mukanaan »ryöstötavaraa», vain elämänsä uhranneita ihmisiä. Tuoni on riistänyt runsaan sadon, hinta Marienburgin kauppalasta on maksettu.»