* * * * *
Marienburg, jossa Pohjan Pojat nyt majailivat muutaman päivän, on pieni, matalataloinen puistikkokauppala samannimisen järven rannalla. Asukkaita on siellä n. 2.000, joista huomattava osa on juutalaisia. Kauppalan historiallisena muistomerkkinä ovat läheisellä saarella kohoavat linnanrauniot. 17:nnellä vuosisadalla ruotsalais-suomalaiset joukot ovat otelleet Marienburgin linnan omistuksesta useita kertoja, kunnes sen ruotsalaisten asettama varusväki v. 1702 räjähdytti osan siitä ilmaan päästäkseen antautumasta venäläisille. Senjälkeen linnaa ei ole uudelleen rakennettu.
Kauppalan itälaidassa kohoaa komea rakennus, uusi linna, jossa bolshevikit olivat majailleet valtakaudellaan jättäen jälkeensä tavanmukaisen hävityksen. Huoneet oli liattu ja kaikki kalleimmat tavarat ryöstetty.
Palatsin pääkäytävän edustalla oli suuri, lipuin ja köynnöksin koristettu sankarihauta tunnuslausein: »Toverit, te kaaduitte vapauden ja vallankumouksen puolesta.» Siihen oli vastikään haudattu joukko viime päivien taisteluissa kaatuneita punaisia sotilaita. Hauta oli kuitenkin vielä jäänyt suurimmaksi osaksi tyhjäksi. Siihen kerättiin sitten siviiliväestön avulla Marienburgin valloituksessa kaatuneiden bolshevikien ruumiit.
Oleskelusta Marienburgissa luutnantti Reponen kirjoittaa:
»Molemmat seuraavat päivät kuluvat pelkässä velttoudessa. Mutta eipä ihme. Viikon verran on marssittu, silloin tällöin tapella kahistu, vähän nukuttu.
»Ainoana hauskana muistona tältä ajalta säilyy mielessämme kauppalan kimnaasi, jossa asumme.
»Kimnaasin rehtori ja sen nuoret naisopettajattaret kohtelevat meitä suurenmoisella ystävällisyydellä ja vieraanvaraisuudella. Herkkuja kannetaan tuon tuostakin keittiöstä meidän maisteltaviksemme, teetä ja kahvia on aina saatavissa.
»Salissa on piano. Sitä soittaa talon kaunis, Pietarin musiikkiopistossa käynyt ja balettikurssinsa lopettanut, nuori tytär. Hän vie meidät myös usein yläkertaan opettajattarien luo, jossa syntyy vilkas keskustelu. Koko talonväki osaa saksaa, ja me puhumme sitä, mikäli kykenemme. Joskus komppaniamme päällikkö panee vireille poliittisen keskustelun, jonka kuluessa sekä elein että sanoin tuomme esille sen vihan, mitä tunnemme ryssiä kohtaan. Välistä taas muudan opettajatar, syntyään lättiläinen, myös musiikkiopiston käynyt neitonen, virittää lättiläisen, surunvoittoisena väreilevän laulun.
»'Kaikki lättiläiset kansanlaulut ovat säveleeltään alakuloisia', sanoo hän.