Teoksen loppupuoli on suureksi osaksi laadittu enemmän yhteenliitettyjen muistelmien kuin yhtäjaksoisen esityksen muotoon — pitäen kuitenkin silmällä kuvauksen yhtenäisyyttä. Tämä on johtunut siitä, että Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon taisteluja koskeva virallinen aineisto on valitettavasti erittäin niukka, joten toisenlainen muoto tämän rykmentin toiminnasta kerrottaessa ei ole ollut juuri mahdollinenkaan. Sen mukaisesti on pidetty parhaana noudattaa samaa menettelytapaa myöskin kuvattaessa Pohjan Poikain rykmenttiä — sitäkin suuremmalla syyllä, kun siitä ilmestynee eräiden sen osanottajien toimesta toisensuuntainen, sitä yksinomaan käsittelevä teos. Valittu kuvausmuoto on sitäpaitsi katsottu varsin hyväksi elävöittämään lukijalle suomalaisten vapaaehtoisten vaiheet. Retkikunnan upseerien ja sotilaiden antama runsas avustus on tehnyt mahdolliseksi sen noudattamisen.
Siteerattujen asiakirjojen sanamuoto on säilytetty ennallaan, mikäli se suinkin kielen kannalta on ollut mahdollista. — Viron rajojen sisällä olevista paikkakunnista on teoksessa käytetty virolaisia nimiä, ellei jokin toinen muoto ole vakiutunut suomalaiseen käytäntöön. Tällöin on kuitenkin nimen ensimmäistä kertaa esiytyessä mainittu sulkujen sisällä yleisessä käytännössä ollut saksalainen nimi. Viron rajojen eteläpuolisista paikoista on käytetty saksalaisia nimiä. — Tekstiin liittyvät, sotavoimien sijoitusta ja lukumäärää osoittavat taulukot on laadittu Viron pääesikunnan operatiiviosaston tietojen mukaan.
* * * * *
Tässä yhteydessä pyydän kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat antaneet käytettävikseni hallussaan olevia, retkikuntaa koskevia asiapapereita, muistelmia ja valokuvia, ja virolaisia viranomaisia Helsingissä ja Virossa, jotka hyväntahtoisesti ovat sallineet minun tutustua virolaisten sotilasarkistojen papereihin. Ennen kaikkea olen kiitollisuuden velassa Viron Avustamisen Päätoimikunnan ensimmäiselle puheenjohtajalle, tohtori O.W. Louhivuorelle, Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon komentajalle, everstiluutnantti Martin Ekströmille, Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan komentajalle, jääkäriluutnantti Bror Erik Hannulalle, ja Pohjan Poikain 2:sen pataljoonan komentajalle, jääkäriratsumestari Gustaf Svinhufvudille, jotka ovat hyväntahtoisesti tarkastaneet teoksen käsikirjoituksen eri osat ja sen ohessa tehneet erittäin arvokkaita huomautuksia, sekä Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtajalle, tohtori Santeri Ivalolle, ja sen jäsenille, jotka ovat suoneet minulle tukea työssäni.
Helsingissä lokakuun 19 p:nä 1921.
Vilho Helanen.
ENSIMMÄINEN OSA
I. Katsaus Viron varhaisempaan historiaan.
Viron nykyään 1 1/2-miljoonaisen kansan alkuvaiheet ovat olleet samat kuin muidenkin suomalaisten heimojen, jotka muodostivat yhteisen, Laatokan ja Väinäjoen välisellä alueella asuvan kantasuomalaisen kansan. Yhteissuomalaisen ajan päätyttyä nykyisten suomalaisten esi-isät alkoivat siirtyä pohjoisemmaksi, kun taas virolaiset ja liiviläiset asettuivat pysyväisesti Suomenlahden eteläpuolelle. Liiviläiset asuttivat Kuurinmaan rannikon, jolla vain pieniä tähteitä enää on jäljellä tästä kansasta. Virolaiset ottivat haltuunsa Pohjois-Liivinmaan, Viron ja läntiset suuret saaret.
Virolaisten ja varsinaisten suomalaisten olot eivät vielä lähinnä seuraavana aikana paljon eronneet toisistaan. Molemmat kansat elivät jakautuneina suurempiin ja pienempiin yhdyskuntiin ilman lujaa kokonaisuutta ja hankkivat elatuksensa maanviljelyksellä ja karjanhoidolla. Turvakseen he rakensivat lukuisia, lujia maalinnoja toisiaan ja ulkonaisia vihollisia vastaan, joista viimemainituista skandinaavialaiset viikinkiretkeilijät tähän aikaan olivat vaarallisimmat. Kostaakseen näiden tekemiä hävitysretkiä virolaisetkin vuorostaan purjehtivat Tanskan ja Ruotsin rannikoille polttaen ja ryöstäen rantakaupunkeja ja -kyliä. Tänä itsenäisyysaikanaan virolaiset olivat vielä vilkkaassa yhteydessä Suomenlahden takaisten heimolaistensa kanssa. Sitä todistaa m.m. se, että heitä oli mukana myöskin karjalaisten Ruotsiin tekemällä suurella kostoretkellä v. 1187, jolloin Sigtunan kaupunki hävitettiin.