Kaikki lie kuin ennenkin —
sama rauha yhä…
Sieluuni saa hartaus
hiljainen ja pyhä.
Kuljen mielin nöyrtynein,
aroin, katuvaisin.
Ehkä, vaikka rikoinkin,
tänne jäädä saisin. —
Tuskin mua muistellaan
ajatuksin hyvin. —
Astun yli kynnyksen
silmin kyyneltyvin.
Kaksi vanhaa vastassain tuomiotta laisin, itkusilmin, hymysuin, hiuksin hopeaisin…
KOTONA
Minkätähden suljette mun enää sylihinne niinkuin lasna ennen, vaikka monet kauniit toiveet teiltä olen kadottanut vuotten mennen?
Vaikka olen osani jo saanut,
vaikka tulen raskain rikkomuksin,
kujatielle vastaani jo käytte
ilomielin, aulein armahduksin.
Täällä aina löytyy pakopaikka kaikki-hukanneelle, hyljätylle, täällä kuumennetaan aina kyly, aina tuodaan puhdas paita ylle. —
KUINKA MA USKALLAN ENÄÄ
Kuinka mä uskallan enää luoksesi, armahin, tulla, kun olen tuhlannut kaiken, sen, mi on tarjota sulla.