Vaan se oli siksi,
että sinut asetin itseni yli
niinkuin enkelin valkoisin vaattein,
jonka ei aukene synnitön syli
syleilyhyn minun. Siksi olen luotasi eksynyt parka, että mä pelkäsin syliisi jäädä, että mä olin vain orjasi arka.
ERO
Oli silloin syksy jo saapunut, oli ollut jo hallaa monta, kun viimeisen kerran me kuljettiin syyslehtoa verhotonta.
Yli alankomaiden ja laaksojen
oli ankea kuoleman tuoksu,
veret sun, veret mun kävi verkalleen
kuni viileän virran juoksu.
Ja niin tuli erosta hiljainen,
tuli hetkinen kyynelherkkä:
… Oli mielissä lepikko lehtivä
ja keväisten mäntyjen kerkkä…
En lehdosta, jossa me erottiin, minä puuta pillata sallis. Se on minun pyhä puistoni, minun karsikkokumpuni kallis.
NÄIN LAULOIT SINÄ
Ulapalla aallot välkkyy, tuuli raskas suhisee. — Kaukaa päivänpaistehessa purjehesi vilkkuilee…
Pois sun täytyy… Tänne minä
ikävähän yksin jään—
Ikkunasta jälkees katson,
pieleen nojaan kuuman pään…