SYYSPÄIVÄ
Ikävä on päivä syksyinen
yksin hämärässä istuen…
Hätäisesti aurinko vain pilkistää,
tummuu, peittyy, pilven alle jää…
Katsot pieneen, tummaan ikkunaan.
Näkyy harmaa pelto, salo vaan.
Metsäin takana on kylät kaukaiset. —
Niitä kaihomielin muistelet. — —
Päivät kuluu, vuodet vaihtuu niin
jättäin jäljet eloon, ihmisiin,
joiden onni on kuin päivä syksyinen:
kalvas hymy läpi kyynelten.
MENNYT ON KESÄ
Varkain jo hiljainen hämärä luoksesi hiipii… Mennyt on kesäsi kirkkahin päivin ja kukkivin kentin, valoisin öin sekä lintujen liverryksin mennyt on kesä…
Lehdetön puisto on aamuin hallasta harmaa…
Mennyt on kesäsi vihrein metsin ja tuoksuvin tuulin,
välkkyvin vesin ja armahin aamuhetkin
mennyt on kesä…
Taivaalta laskeupi valkoinen, pehmeä peite… Mennyt on kesäsi rikkahin riemuin ja aatoksin armain, unelmin untuvahennoin, kultaisin kuvin mennyt on kesä…
ILMALINNAT
Mitä siitä, jos jääkin uneksi vaan kuvitelmat ja toiveet, vaikka täytyykin kadottaa korkeuksien kirkkaus, vaihtaa rannattomain aavojen selkeys harmaaseen arki-iltaan ja alkaa alusta jälleen!