Vierelläni seeterin takana istui Darjan.
"Kuules Wassili", hän kuiskasi, "piirikunnan päällikön ääni tuntuu minusta kumman tutulta."
"Hiljaa! Odotetaan! Heitä ei ole monta."
Yksi soutajista astui esiin ja sanoi:
"Te siellä metsässä, älkää pelätkö. Kenen te täkäläisessä vankilassa tunnette?"
Pidätimme henkeämme emmekä vastanneet,
"No, puhukaa nyt, mokomat metsäpirut!" huusi hän. "Sanokaa kenen te täällä vankilassa tunnette? Ehkäpä meidätkin tunnette?"
Minä vastasin:
"Oltanee tuttavia tai ei — niin olisi ehkä parasta, ettei tavattaisi. Elävinä emme antaudu."
Samalla annoin seuralaiselleni merkin olla valmiina. Heitä oli vain viisi. Meillä oli siis ylivalta. Olisi paha jos alkaisivat ampua, Se voisi kuulua kaupunkiin. Sama se muutoin miten kuolemme, mutta taistelutta emme antau.