"Minä tahdon että naimisiin menet", puhuu Pan, "miksi? Sen pidän tietonani. Ota Oksana vaimoksesi."
"En tahdo", vastaa Roman, "en minä Oksanaa tarvitse!… Ottakoon hänet hiisi, mutta minä en ota!" — puheli Roman.
Pan tuotti pampun. Roman pantiin pitkälleen ja Pan kysyi kerran vielä:
"Tahdotko naimisiin, Roman?"
"En, en tahdo!"
"Antakaa hänelle siis housuun, niin paljon kuin sopii!" käskee Pan.
Hän saikin aika selkäsaunan. Roman oli vankka mies, mutta kyllänsä hän siitä kumminkin sai.
"Heretkää", hän sanoi, "jo nyt riittää! Periköön hänet piru, ennenkuin moista tuskaa naisen takia kärsinen. Antakaa tänne minä nain hänet!"
Panin kartanossa eleli muuan Schwidzky niminen ratsupalvelija. Tämä tuli juuri saapuville kun Romanissa koetettiin naimahalua herättää. Kuultuaan miksi Romania pieksettiin heittäytyi hän Panin jalkoihin ja suuteli niitä. "Älä toki, armollinen Pan, ihmistä tapa, ennemminhän minä Oksanan nain… en sanallakaan vastusta."
Hän tahtoi naida hänet. Moinen ihminen se oli. Totta jumaliste!