Romankin jo ilostui.
Nousi seisalleen, sitoi kiinni housunsa ja sanoi:
"Hyvä. Mutta, ihminen, mikset ennemmin tullut? Ja sinä sitten, Pan — miksei mies tiedustele kuka hyvällä naimisiin menisi, ottaa ja pieksättää tuota pikaa vain! Onko se kristillisesti tehty? Hyi!"
Roman se näet ei Paniakaan pelännyt. Ja pahalla päällä ollessaan ei Pankaan häntä liioin lähennellä tohtinut. Mutta Pan oli viekas, hänellä oli muu mielessä. Uudestaan Romanin nurmelle pitkälleen panetti.
"Mokomaa lampaanpäätä", sanoi, "minähän onneasi tahdon, ja sinä vaan nenääsi kurpistat. Nythän sinä elät kuin karhu pesässään; luoksesi ei tee mieli poiketa… lyökää sitä hölmöä kunnes huutaa kylliksi saaneensa! Mene sinä helvettiin, Opanas. Sinua ei ole kestiin kutsuttu, älä siis siihen tunkeu, muutoin… Etkö näe kuinka Romania kestitetään? Sinullekkin voisi samoin käydä!"
Nyt vasta Roman julmistui. Kelpo lailla häntä lyötiin. Sen aikuiset ihmiset osasivat pampulla miehen selästä nahan nylkeä. Mutta Roman se vain makasi rauhallisena eikä huutanut kylliksi saaneensa. Pitkään kärsi, mutta lopulta sylkäsi ja sanoi:
"Ei ole kristillistä naisen tautta näin ruoskia minua — ja vielä lukematta. Heretkää! Kuivettukoot kätenne, saakelin roistot! En minä mikään parkittava nahka ole, että minua niin lyödä tarvitsee. Kun en vähemmällä päässe — niin menemmehän sitten naimisiin!"
Pan nauroi.
"Niin oikein! Ellet nyt häissäsi saatakkaan istua, niin saat sitä enemmän tanssia."
Pan oli iloinen, jumaliste, kuinka iloinen olikin! Mutta myöhemmin hänen kävi huonosti — Jumala jokaista kristittyä moisesta suojelkoon! Semmoista en kellekkään soisi. Ei juutalaisellekkaan pidä sitä toivotella, mielestäni…