Roman kuuli tuon ja kääntyi Opanakseen: "Sanokaas minulle, Opanas, miksi minua tolvanana pidätte?"
"Siksi", Opanas vastaa, "kun et osaa vaimoasi varjella."
Niin Opanas puhui. Pan polki jalkaa, Bogdan pui päätään; Roman arveli tuokion, kohotti sitten päänsä ja katsoi Pania kasvoihin.
"Miksi häntä varjelisin?" hän vastasi Paniin katsoen. "Täällä metsässähän ei ole muuta kuin eläimiä — armollinen Pan vain tänne jonkun kerran hairahtuu tulemaan. Keneltä häntä sitten varjelisin? Pidä sinä, mokoma kasakka vain varasi ettet minua härnää, saattaisi muutoin sattua että tukkaasi tartun."
Siitä olisi pian aikaan käyty käsikahakkaan, ellei Pan olisi väliin astunut: poikasi jalkaa ja heti toiset vaikenivat.
"Hiljaa, saatanan sikiöt! Emme ole tänne tappelemaan tulleet. Toivotetaan nuorelle pariskunnalle onnea ja illalla mennään suolle metsästämään. Hei, nyt lähdetään!"
Pan kääntyi ja läksi majasta. Ratsaspalvelijat olivat puiden alle eineen valmistaneet. Bogdan seurasi Pania, mutta Opanas pidätti Romania eteisessä.
"Älä ole vihainen, veljeni", kasakka sanoi. "Kuules mitä sanon. Näitkö kuinka Panin jalkoihin heittäydyin ja hänen saappaitaan suutelin Oksanan saadakseni? No, Jumala kanssasi mies… teidät on pappi yhdistänyt… se lienee kohtaloni ollut! Mutta sydämeni ei salli, että paha vihollinen taas teidät yllättää. Haa, haa! Kukaan ei tiedä, mitä minulla on sydämellä… Ennemmin pyssyni lähettää heidät kylmään hautaan."
Ihmeissään Roman kasakkaa katseli.
"Sanos, kasakka, etkö ole järjiltäsi?"