"Miksikäs tyytymätön olisin?"
"Tiedätkös, että pamppu oli puhemiehenäsi?"
"Kuinka en sitä muistaisi? Siksipä sanonkin, että olin oikea pöllöpää, en tiennyt mikä on karvasta mikä suloista. Pamppu maistaa karvaalle, mutta pidin sen naista parempana. Armollista Pania minun on kiittäminen, kun opetti minun pöllöpään hunajaa syömään."
"Hyvä, hyvä", Pan sanoo, "no niin, mutta teeppäs sinäkin nyt minulle palvelus: mene ratsaspalvelijain kanssa murtoon minulle lintuja ampumaan. Tuokaa minulle muuan metsokin."
"Miksi Pan meidät murtoon lähettää?" Roman kysyy.
"Juodaan vielä ja Opanas laulaa meille ja sitten — Jumalan haltuun!"
Roman katsahti taivasta ja virkahti Panille:
"Se tuskin käy päinsä; on jo myöhäkin, murto on laaja ja tuuli ulvoo metsässä, se tietää myrskyä yöksi. Kuinkas nyt niin valppaan linnun ammutuksi saisi?"
Pan oli jo humalassa ja kovin ärtyinen. Kuullessaan miesten keskenään kuiskaavan, että Roman oli oikeassa ja että kohta myrsky puhkeaisi — hän suuttui. Löi lasin pöytään ja vyörytti silmiään, silloin kaikki vaikenivat, Opanas yksin ei pelännyt. Panin käskystä hän astui esiin pandoran säestyksellä laulamaan. Viritteli soittoaan, vilkasi Paniin ja sanoi:
"Malta mielesi, armollinen Pan! Milloin sitä lienee kuultu, että miehet yöksi myrskyllä mustaan metsään metsästämään laitetaan?"