Olipa se aika uskalikko! Ne toiset olivat tietysti henkiorjia ja pelkäsivät, mutta hän oli vapaa mies, kasakkain sukua. Pienenä poikana oli pandoraa soittava kasakka hänet Ukrainesta tuonut. Umanin kaupunki oli näet kapinaan noussut. Vanhalta kasakalta puhaistiin silmät, leikattiin korvat ja lähetettiin niin maailmaa kiertämään.
Hän käveli kaupungit ja kylät ja tuli kulettajansa Opanaksen kanssa meidänkin seuduille. Vanha Pan rakasti kaunista laulua ja otti hänet luokseen. Vanhus kuoli, ja Opanas kasvoi hovissa. Nuori Pankin häntä rakasti ja antoi hänelle monasti anteeksi sanoja, joista toinen olisi nahkansa menettänyt.
Niin nytkin. Aluksi Pan suuttui, luultiin hänen Opanasta lyövän, mutta sanoikin vain:
"Oi Opanas, Opanas, sinä olet viisas veitikka, mutta et kumminkaan tiedä, ettei pidä nenää oven väliin pistää, jottei litistyisi."
Semmoisen arvoituksen kasakalle antoi! Mutta tämäpä heti sen arvasi ja vastasi laululla. Oi, jospa Pan olisi laulun ymmärtänyt, niin ehkei vaimonsa olisi hänen tauttaan itkeä tarvinnut.
"Kiitos neuvostasi, Pan", virkkoi Opanas, "sen edestä laulan sinulle laulun. Kuuntele!"
Kosketteli pandoran kieliä, kohotti päänsä, katseli taivasta, jossa kotka ilmoja viilsi, ja tuuli mustia pilviä ajeli: hän kuunteli korkean hongiston huminaa. — — Ja kosketti taas kieliä.
Et ole kuullut kuinka Opanas Schwidzky soitti, etkä ole moista koskaan kuuleva! Pandora on tosin yksinkertainen soittokone, mutta kuinka sydäntä liikuttavasti se oppineen ihmisen käsissä puhuu. Kun Opanas sen kieliä liikutteli, kuului siitä kuin pimeän metsän huminaa myrskyllä, kuin tuulen suhinaa aution aron heinikossa, kuin kuivien korsien kuisketta korkeilla kasakkahaudoilla.
Moista soittoa et sinä koskaan kuulla saa. Sanotaan pandoran soittajain hävinneen, ettei niitä enää markkinoillakaan kuule. Minulla on vielä tuolla seinällä vanha pandora; Opanas opetti minun sitä soittamaan, mutta minulta sitä kukaan ei ole oppinut. Kun kuolen — ja se tapahtunee piankin — niin ehkei koko maailmassa enää kuulla pandoran soittoa. Niinpä niin!
Ja Opanas lauloi vienolla äänellä. Äänensä ei ollut kova, mutta se oli surumielinen ja sydämeen tunkeva. Sen laulunsa se kasakka varmaan oli Panille tehnyt. En ole sitä muulloin milloinkaan kuullut ja kun sitten pyysin Opanaksen sitä laulamaan, niin se aina kieltäytyi.