Vähitellen kuitenkin jo rupesi hämärtämään ulkona. Puiden latvat näkyivät yhä himeämmin etäällä ja hieno tuuli humisi lumoavasti muuten hiljaisessa, rauhallisessa metsässä.
Myöhään illalla saapui Ivarsson ilman muita seikkailuja pieneen mökkiin Kuuvan niemellä. Sen ainoasta matalasta ikkunasta loi se vilkas valkia, joka oli tehty takan nurkkaan, miellyttävän valon ulos varjojen piiriin. Märkänä ja väsyneenä tunsi hän teeskentelemättömän ilon tunteen kiitävän ruumiinsa läpi. Hän koputti varovasti.
Ovi avattiin heti ikäänkuin häntä olisi odotettu.
Hän astui sisään siihen ainoaan huoneesen, joka oli mökin seinien sisällä. Valkian himeässä valossa voi hän vaivaloisesti nähdä kaikki. Ylt'ympäri seinillä riippui erilaisia kalanpyydyksiä. Perällä nurkassa oli ruskeaksi maalattu vuode, ainoan ikkunan edessä pöytä ja kaksi tuolia, kaikki saman väriset, oven vieressä oli pitkä laatikkokirstu j.n.e. kaikki samaan laatuun.
Kalastaja Flink oli jo vanhanpuolinen mies, pitkällä harmaalla parralla ja vaivoista ja ijästä ryppyisillä kasvoilla, mutta pienissä, tuuheain silmäripsien puoleksi peittämissä silmissä oli edelleen terävä katse, joka oli valmis tunkemaan sen läpi, johon se kiinnitettiin.
— Istu, nuori mies, ja levähdä vähäisen, toivon että sinulla on ollut tarpeeksi työtä tänään, lausui vanhus ujostelematta ystävällisellä äänellä.
— Onpa niinkin, vastasi Ivarsson ja nosti itselleen tuolin niin lähelle takkaa kun mahdollista, tasoittamatoin maa on melkein viimeiseen saakka vienyt ne voimani, mitkä minulla vielä oli jälellä onnistuttuani pääsemään tuolta kirotusta petoluolasta, jonka tunnette.
— Niinpä niinkin, tiedän kyllä mitä on tulla herttuan ja hänen linnanvoutinsa kynsiin; olen kyllin saanut kokea sitä kestitystä minäkin pian viiden vuoden ajan, vaikk'en sinun tavallasi.
— Hm, tarkoitatte?
— Niin näetkös, aina tänne tulostani saakka olen istunut varhain aamusta myöhään iltaan työskennellen ja kalastaen lihottaakseni heitä ja niukka on palkka ollut suuresta vaivastani, niin että oikein häpeen sitä mainita. Toista oli Kustaa-vainajan eläissä; se oli mies, joka ymmärsi palkita työn ansion mukaan, sillä hän oli itse saanut kärsiä kovaa ennen kuin pääsi jaloilleen ja Eerikki-kuninkaalla on myös paljon hänen hyviä puoliansa, vaikka paljon huonojakin, joista Jumala hänen vapauttakoon; mutta tuo poikanulikka, tahi miksi häntä nyt kutsunenkin, hän pitää viis väliä siitä mitä kansa puhuu ja ponnistelee, kun hän vaan saa hallita ja vallita miten tahtoo. Mutta sen sanon, ett'ei sillä milloinkaan ole hyvä loppu, kumminkaan ei hän hiljaisuudessa ja rauhassa saa hallita ja toimia tahtonsa mukaan koko elinaikaansa.