— Siis ette tekään ole mikään herttuan ystävä, kuulen minä, huudahti
Ivarsson iloisesti.
— En, Jumala suokoon sen minulle anteeksi, ja luuletko että minä vastaisessa tapauksessa antaisin sinulle suojaa kattoni alla? Minullakaan ei ole niin pienet syyt olla vihainen hänelle. Hän on imenyt minun, aina viimeiseen verenpisaraan saakka, voin sanoa, ja pakoittanut minun vanhoilla päivilläni jättämään kodon ja kartanon vanhaan Ruotsiin, tällä tavoin ansaitakseni leipäni, mutta — hän katsahti varovasti ympärilleen, ollakseen varma, ett'ei kukaan asiaton voisi kuulla hänen sanojaan — minulla on tarkoitus asumiseeni täällä, tarkoitus, jota jo kauvan olen mietiskellyt sillä maksaakseni hänen korkeudelleen entisten edestä. Ja minä toivon ett'ei sinulla ole mitään sitä vastaan että auttaa minua suunnitelmani toteuttamisessa.
Nuorukaisen hipuneet kasvot olivat yht'äkkiä saaneet kummallisen, vilkkaan näön ja tunsi sydämensä sykkivän todellisesta viehätyksestä ajatellessaan, ett'ei ainoastaan ollut pelastunut varmasta perikadosta, vaan vielä päälliseksi joutunut tottuneen ystävän, liittolaisen pariin.
— Niin, ainoa poikani, johon perustui vanhuuden toivoni ja joka hoiti pientä taloamme Blekingessä niinkuin ainoastaan harvat kykenevät hoitamaan, myös hän on nyt herttuan palveluksessa jossakin Raaseporissa tahi miksi sitä kutsutaan. Viisi ja puoli vuotta on melkein kulunut siitä kun hän jätti kodon ja kartanon, ja sen jälkeen en ole kuullut niin sanaakaan pojasta.
Ivarsson kuunteli, nähtävästi yhä enemmän mieltyneenä, ukon kertomusta. Hänkin oli ollut Raaseporissa, mutta ketäkään Flinkki-nimistä sotilasta ei hän muistanut siellä tunteneensa. Mutta ehk'ei hän enää ollutkaan sillä nimellä; tapahtuipa usein että sotilas otti tahi pakoitettiin ottamaan, aina miten sovistui, toinen nimi. Ehkäpä siellä kumppanien joukossa oli joku samalla nimellä ja eroittaakseen heidät toisistaan oli hän saanut antaa perään ja tyytyä kohtaloonsa.
Ukko Flinkin uteliaisuus oli Ivarssonin ilmoituksesta, että hänkin oli ollut Raaseporissa, saanut mielitäytettä ja hän alkoi tekemään tälle niin paljon kysymyksiä että tämä tuskin ehti vastata kaikkiin. Siten istuivat he keskustellen pitkään yöhön huomaamatta miten valkia jo aikoja sitte oli sammunut ja yön varjot aina enemmän ympäröivät heitä.
XIV.
Rakkauden ja velvollisuuden taistelu.
Ukko Flink oli tapansa mukaan jo varhain seuraavana aamuna mennyt kokemaan kalanpyydyksiään, jättäen Ivarssonin häiritsemättä nauttimaan sitä lepoa, jota tiesi hänen niin hyvin tarvitsevan kuukautisten vaivojen ja taistelujen perästä. Aamu-aurinko onkin jo korkealla kuin hän säpsähti väsymättömästä koputuksesta tuvan ovella.
Kaikki äsken kokemansa seikkailut vielä tuoreessa muistossa nousi hän sykkivällä sydämellä vuoteeltaan, puki nopeaan vaatteet yllensä ja meni varovasti ovelle eräästä ra'osta siinä nähdäkseen ken tuntematon vieras oli. Vaan epäselvästi voi hän nähdä mustan olennon ääriviivat, mutta sen kasvoja oli mahdoton porstuassa olevan puolihämärän tähden lähemmin nähdä.