— Kiitos lyönnistä, Larsson, mutta minunkaan tupani ei ole täynnä äpärälapsia, joihin yleisö ylenkatseella katsoo. Poika minulla on ja se oikeata laatua, sillä Kreeta ja minä olimme olleet naituna vähintäänkin neljä vuotta ennenkuin hän näki päivän valon.
Hans Ivarsson, sillä se oli sama miehuullinen nuorukainen, jonka ennen olemme tulleet tuntemaan Raaseporissa, oli seisonut hetken tulipunaisena ja kuunnellut kaikkia niitä kokkapuheita, joita nyt kuului sieltä ja täältä — nyt viimein tulistui hän ja lyöden nyrkkiään pöytään niin että kaikki, mitä sillä oli, hypähtivät ylös-alaisin ilmoitti hän paheksumisensa, lausuen samalla:
— Suu kiini kirotut panettelijat, Eerikki-kuningas on kunnon mies ja Svean valtakunta voi ylpeillä omistaessaan kuningattaren, niin lempeän ja hyvän kun Karin on.
Nyt ilmestyi levottomuus sotureissa, kostohuutoja, kirouksia ja herjaussanoja, joihin oluen vaikuttama juoppous antoi maukkaan höysteen, kaikui salissa ja miekkojakin paljastettiin antaakseen, niinkuin sanottiin, vastausta puheesen.
Kuka tietää miten tämä yöllinen välinäytös olisi päättynyt, ell'ei Peder Rank vanhimpana joukossa olisi mennyt väliin ja eroittanut sotahaluisia ja rauhoittaakseen heitä luvannut toimittaa uppiniskaiselle nuorukaiselle tarpeellista rangaistusta. "Vankitornissa" saisi hän kyllä vielä miettiä ken oli herra Turun linnassa.
VI.
Pilviä kevättaivaalla.
Turun linnassakin tuli Zaida Barinsky tavattoman kauneutensa tähden ihailun esineeksi, erittäinkin oli naimaton linnanvouti hänen innokas ihailijansa. Mutta kaikki osoitettu kohteliaisuus ei näyttänyt juuri erittäin vaikuttavaan häneen, hänen ajatuksensa olivat kokonaan toiseen suuntaan: nuoren, sorean Ivarssonin kuva oli lakkaamatta yötä ja päivää hänen edessään.
Siten istui hän taas eräänä kevätpäivänä varhain aamulla yksin huoneessaan ja katseli matalasta ikkunasta ulos talviunestaan heräävätä luontoa alhaalla. Linnanlahti oli heittänyt jääpeitteensä, ainoastaan siellä ja täällä rannoilla oli vielä vähän syrjää. Havumetsä kaukana etäällä hohti viheriänä ja majesteetillisenä ja sadottain pieniä sadepuroja lirisivät virmana suurempaan veteen. Ja tämän kaiken yli paistoi aurinko taivaasta, joka oli niin puhdas ja pilvitön kun lapsuuden muisto.
Mikä vastakohta elämän tuolla ulkona ja hänen sisällisten taistelujensa välillä!